Pääkirjoitukset

Sote-kone käynnistyi nopeasti uudestaan

Kansalaisia ei kiinnosta, millainen organisaatio palvelut järjestää ja tuottaa, kunhan niitä on sujuvasti saatavilla ympäri maan.
Suomalaisten ikääntyminen lisää sote-palvelujen tarvetta. Palveluketjut on saatava sujuviksi terveydenhuollon ja sosiaalitoimen välillä. Kuva: Tapio Tuomela
Suomalaisten ikääntyminen lisää sote-palvelujen tarvetta. Palveluketjut on saatava sujuviksi terveydenhuollon ja sosiaalitoimen välillä. Kuva: Tapio Tuomela

Kovin pitkään ei odotettu vaalituloksen jälkeen, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus kaivettiin esille edellisen hallituksen jäljiltä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL julkisti tällä viikolla laajan Finsote-tutkimuksen, jossa kansalaisilta ympäri maan kysyttiin, mitkä kolme asiaa ovat tärkeimpiä, kun sote-palveluja uudistetaan.

Tärkeimmäksi tavoitteeksi kansalaiset listasivat palvelujen yhdenmukaisen saatavuuden. Palvelujen sujuvuutta ja peruspalvelujen vahvistamista pidettiin myös hyvin tärkeinä.

Sen sijaan valinnanvapautta kansalaiset eivät pidä kovin merkittävänä tavoitteena.

Tämä antanee osviittaa uudelle hallitukselle ja eduskunnalle, mihin suuntaan kesken jäänyttä sote-uudistusta kansalaisten mielestä tulisi viedä.

Kansalaisia ei kiinnosta, millainen organisaatio palvelut järjestää ja tuottaa, kunhan niitä on sujuvasti saatavilla ympäri maan.

Kanta-Hämeessä tartuttiin myös toimeen nopeasti edellisen sote-yrityksen kaaduttua. Hämeen liitto ennakoi tilannetta kysymällä jo alkuvuodesta kuntien näkemystä soten järjestämisestä maakunnallisen kuntayhtymäratkaisun pohjalta.

Tällä viikolla kuntien johtavat luottamushenkilöt ja viranhaltijat päättivät ryhtyä ripeästi valmistelemaan maakunnallista ratkaisua.

Ainakin aluksi sote-palvelujen järjestäminen siirtyisi sairaanhoitopiirin vastuulle. Se olisi luontevaa, koska kaikki maakunnan kunnat kuuluvat lakisääteisesti sairaanhoitopiirin kuntayhtymään.

Erikoissairaanhoidon rinnalle tulivat perusterveydenhuolto ja sosiaalitoimi.

Kanta-Hämeen kunnat ovatkin korostaneet, että painotuksen pitää olla perusterveydenhuollossa, eikä sosiaalipalveluja saa unohtaa.

Yksityiskohdat ovat luonnollisesti vielä täysin auki, koska maakunnallista työtä vasta aloitellaan. Hyvää kuitenkin on, että siinä on mahdollista käyttää hyväksi ainakin osa Oma Hämeen tekemästä valmistelutyöstä.

Lisäksi voidaan ottaa mallia hyviin käytäntöihin Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymältä, jossa sote-integraatio on toiminut jo vuosia.

Asiasanat