Maaliskuun puoliväli tulee vauhdilla vastaan ja paperipinot perustuslakivaliokunnan pöydällä kasvavat.
Eduskunnan pitäisi alle neljässä viikossa viimeistellä koko hallituskauden suurin rakenteellinen remontti, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, jota on oikeasti valmisteltu 14 vuotta.
Koko touhu on paljastanut puutteita erityisesti lainvalmistelusta. Tuntuu kuin haluaisimme suojella itseämme kaikelta mahdolliselta ja yrittää tehdä kaiken kerralla valmiiksi.
Tässäkin rakenteellisessa muutoksessa olisi ollut tärkeämpää päästä liikkeelle ja säätää päätöksiä kohdilleen matkan varrella. Vanhuksen tai sairaan on parempi saada hoitoa kuin kuolla perustuslain säädösten mukaan oikein.
Joka tapauksessa nyt on pakko alkaa katsoa eteenpäin, koska koko hallituksen ajama sote-paketti sellaisenaan tuskin menee läpi tämän eduskunnan aikana.
Puolueet ovat kuitenkin samaa mieltä monista asioista, vaikka sitä eduskuntavaalien alla koventuvista puheenvuoroista on vaikea tulkita.
Kaikki puolueet ovat suunnilleen samaa mieltä siitä, että kunnat tarvitsevat avukseen leveämmät hartiat sote-palvelujen järjestämiseksi. Maakunta voi hyvin olla taso, josta lähdetään liikkeelle. Silloin kyse onkin enemmän siitä halutaanko niille siirtää vastuita muista julkisista palveluista.
Edellisen hallituksen ajama suurkunta-ajatus on pohjaltaan hyvin samantyyppinen kuin maakunnallinen karttaharjoitus, koska ajan kanssa niiden lukumäärä tulee selvästi pienenemään.
Valinnanvapaudesta on tehty mörkö varsinkin, kun nyt julkisuuteen tulleet hoivakotien lakkauttamiset lyödään suoraan siihen piikkiin. Valvontaa pitää varmasti lisätä, mutta epärehellisiä toimijoita silti valitettavasti riittää.
Yksityistämistä ovat kaikki keskeiset puolueet olleet kuntatasolla tekemässä. Sopimisen osaaminen ja sopimusten valvonta vaihtelevat liikaa kunnista ja kaupungeista riippuen.
Noloista uutisista huolimatta julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palveluita on kehitettävä ja vietävä rinnakkain eteenpäin.
