Pääkirjoitukset

Stubbin tukikirje vain heikensi työrauhaa

Kokoomuksen piirien ja puolueen jäsenliittojen johtajat julkaisivat sunnuntaina puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubbia tukevan avoimen kirjeen.

Kirjeen lähettämistä puolusteltiin puheenjohtajapelin rauhoittamisella ja työrauhan antamisella istuvalle puheenjohtajalle.

Vaikutus oli tasan päinvastainen. Kirje sain kipakan vastaanoton. Muun muassa kansanedustaja Eero Lehti (kok.) käytti voimakasta kieltä. Hän puhui hämmästyttävästä ja puoluedemokratian vastaisesta toiminnasta.

Lehti ei ole mielipiteineen yksin. Monen muunkin kokoomuksen kansanedustajan mielestä puolueen tyyliin ei tapa sovi, kuten ei muutenkaan suomalaiseen mentaliteettiin.

Ylhäältä tulevaa ohjailua pidetään ihmisen oman päättelykyvyn aliarvioimisena, ja tässä tapauksessa myös pyrkimyksenä tukahduttaa avointa keskustelua.

Kirjettä kritisoineet pitävät sitä puolue-eliitin pyrkimyksenä edistää Stubbin uudelleenvalintaa. Kokoomus pitää puoluekokouksensa kesäkuun alussa Lappeenrannassa.

Stubbin haastajia ei ole vielä virallisesti ilmaantunut. Istuvan puheenjohtajan haastaminen kun ei aina ole helppoa.

Siksi kovat paineet haastajan löytymiseksi kuitenkin ovat, että jo lähiaikoina odotetaan kisaan osallistuvien nimiä esiin.

Stubb on ottanut opiksi virheistään ja muuttanut liian rempseää julkista esiintymistään. Silti häntä kritisoidaan osallistumisesta valtiovarainministerin työn kannalta toisarvoiseen toimintaan ja pitävän liikaa esillä kuntoiluharrastustaan.

On puhuttu jopa ministerin arvovallan alentamisesta.

Edellä mainitut kritiikit voidaan ainakin osaksi panna tarkoitukselliseksi leimakirveen heilutteluksi. Todelliset syyt lienevät sittenkin asiakysymyksissä.

Kokoomus on joutunut hallituksessa tekemään kipeitä ratkaisuja, kuten leikkaamaan opiskelijoiden etuuksia. Myös yrittäjät ja elinkeinoelämä ovat odottaneet, että valtiovarainministeri korjaa talouden rakenteiden vinoutumat ja edistää kaikin mahdollisin tavoin paikallista sopimista.

Odotukset ovat osittain ylioptimistisia yksittäisen ministerin vaikutusmahdollisuuksiin nähden.