Pääkirjoitukset

Suomalaisilla jännittävä vaali-ilta

Suomi jännitti myöhään sunnuntai-iltana eurovaalien tulosta ja jääkiekon MM-kultaottelua. Urheilu jyräsi helteisen ukkospäivän hämärtyessä iltaan europolitiikan 6–0.

Vaalijännitystä vei muun muassa se, ettei ollut kenellekään yllätys, että kokoomus oli säilymässä Suomen johtavana europuolueena. Hallituspuolueen niskassa yleensä oleva taakka ei painanut. Se antaa valtionhoitajapuolueelle hyvät asemat kohti ensi kevään eduskuntavaaleja.

Kokoomusehdokkaista myös ensimmäiselle varasijalle jäänyt voi hyvinkin päästä saman tien Brysseliin, jos vaalien odotettu äänikuningas Alexander Stubb hurrataan kesäkuussa kokoomuksen puheenjohtajaksi ja samalla vähintään pätkäpääministeriksi.

Perussuomalaiset oli yltämässä ilman Timo Soinin ehdokkuuttakin vaalivoittoon ja paikkamäärän tuplaukseen. Se on juuri sen verran, mitä tällä äänestysaktiivisuudella saattoi saavuttaa. Jussi Halla-aho suomalaisia arvoja edustamassa saattaa tosin kylmätä suvaitsevaisuuden nimiin vannovia.

Demareiden alamäki oli jatkumassa, ja kannatusprosentti oli vajoamassa jopa ennakoitua alemmas, lähelle Vihreiden ja Vasemmistoliiton lukemia.

Laskennan edetessä tulossa olleita kahta paikkaa voidaan pitää lähinnä lohdullisena torjuntavoittona.

Keskusta jäi vakiintuneisiin kolmeen paikkaan, enempää ei kukaan odottanutkaan. Puheenjohtaja Juha Sipilä voi nojata tulokseen luottavaisin mielin kohti eduskuntavaaleja. Muutosta oli kahden nimimiehen Olli Rehnin ja Paavo Väyrysen nousu europarlamenttiin.

Vihreille Satu Hassin poistuminen rivistä oli maksamassa toisen paikan. Ministerinpaikalta ajolähdön kokeneen Heidi Hautalan kannattajat olivat palkitsemassa europaikalla.

RKP oli mitä ilmeisimmin säilyttämässä ainoan paikkansa, mikä tiesi kokoomukselle ennakkoäänten perusteella jo tulossa olleen neljännen paikan menetystä.

Kristillisdemokraatteja ei näyttänyt auttavan edes Päivi Räsäsen ehdokkuus. Paikka oli menossa sen siliän tien, kun tukena ei ollut vaaliliittoa. Nyt sitä olisi tarvittu.

Vasemmistoliiton pako oppositioon näytti tuovan mukanaan paluun europarlamenttiin.

Ehdokkailla ja heidän tukiryhmillään oli vaalikentillä kuumat paikat. On tehty kovaa työtä ja uhrattu paljon rahaa politiikan alttarille. Sunnuntai-illasta alkaa tulosten mittaaminen ja jatkon analysointi.

Voi olla, että varsinkaan paljon panostaneet, mutta mitättömiin tuloksiin jääneet ehdokkaat eivät enää lähde suin surminkaan moiseen leikkiin.

Selvää on, että ilman näkyvyyttä ei parlamenttiin pötkitä, ei kotoiseen, eikä eurooppalaiseen.

Vain hyvin rajallinen joukko kilpaili tosissaan paikasta auringossa. Ylivoimainen valtaosa oli mukana osanoton riemusta, joka voi olla seuraavalla kerralla kateissa. Se on harmillista, koska ehdokkaiden pitää olla otos koko kansasta, ei vain eliitistä.