Pääkirjoitukset

Suomen pitkää itärajaa ei voi unohtaa

Suomen turvallisuuspolitiikassa on välillä hyvä palata perusasioihin, joista ensimmäinen on Suomen pitkä itäraja. Maailma mullistuu, kriisejä tulee ja menee, mutta Venäjä on joka päivä lähellä.

Suomi on ollut tukevasti lännen leirissä viimeistään EU-jäsenyytensä alusta alkaen.

Edellisestä seuraa, että Suomen on ponnisteltava sen puolesta, ettei Eurooppaan syntyisi uusia kylmän sodan kaltaisia rintamalinjoja, juuri sellaisia kuin Ukrainan kriisi näyttää pahimmillaan kartalle piirtävän.

Jos naapurissa on sotaa käyvä Venäjä, ei riitä enää pääministerin ilmoitus, jonka pääministeri Jyrki Katainen (kok.) antoi keskiviikkona eduskunnalle Ukrainan tilanteesta.

Kauhukuvat ovat lientyneet ja tilanneanalyysit rauhoittuneet. Kansainvälisen uutisoinnin nopeus johtaa epätarkkuuksiin. Vielä vähän aikaa uhannut liian hätäisten johtopäätösten riski on onneksi väistymässä.

Krimillä äänestetään sunnuntaina Ukrainasta irrottautumisesta ja Venäjään liittymisestä. Näytöksen tulos on selvä jo etukäteen. Seuraavaksi kysytään, mikä on Venäjän reaktio krimiläisten kiihkoiluun. Ainakin nyt on ollut tilaisuus valmistella puolin ja toisin rauhassa, miten uhkaava umpikuja vältetään.

Venäjän aggressiiviset toimet ja painostus Ukrainaa kohtaan eivät ole johtaneet aseellisiin yhteenottoihin, ja neuvottelujen tie on myös Moskovan suunnalla havaittu ilmeisesti viisaimmaksi. Se on rauhoittava merkki, kuten presidentti Sauli Niinistö totesi tiistaina ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksen jälkeen.

Suomalaisittain on saatu ainakin yksi opetus: presidentti ei Suomessa ole vielä ihan viraton ja toimeton, vaan hän ensisijaisesti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) mielestä puolustusyhteistyötä pitää viedä Ruotsin kanssa ”reippaasti eteenpäin”. Ehdotus ei ole mitenkään uusi. Lähinnä asia on kuitenkin ollut esillä ruotsalaisessa keskustelussa.

Ruotsi on riisunut oman puolustuksensa minimiin, mistä kansankoti saa maksaa itse oman laskunsa. Varaa kyllä on. Venäläisten alueloukkauksetkin olisivat taannoin olleet torjuttavissa.

Toiselta puolelta Pohjanlahden on perinteisesti tähyilty Suomesta lähinnä pelkkää puskuria itäisiä uhkia vastaan. Käsityksellä on historiassa lähtemättömät perusteensa.

Ainoa toimiva puolustusyhteistyö Suomen ja Ruotsin välille rakentuu Naton kautta. Välimalleja on turha haikailla.

Norja haluaisi Suomen ja Ruotsin Natoon vaikka saman tien, kuten ilmeni Ylen TV1:n Pohjolan uhkakuvat -ohjelmassa keskiviikkona. Suomen ja Ruotsin mukaantulo nostaisi pohjoisten alueiden painoarvoa Natossa, mikä olisi tietysti Norjan etu.

Pohjoismaisen yhteistyön nimiin on vannottu ennenkin, mutta toiveista ei ole juuri päästy tekoihin.

Vastuu oman maan turvallisuudesta on säilynyt ja on säilytettävä ensisijaisesti omissa käsissä. Se on suomalaista realismia talvisodan päättymisen päivänä, 13. maaliskuuta.