fbpx
Pääkirjoitukset

Suomi ei nouse suosta lakkoilemalla

Perjantain suuri mielenilmauspäivä tuli ja meni, karnevaalitunnelman krapula jäi. Suurimmat hallituksen työelämäleikkauksia ja pakkolakeja vastustavat joukot kokoontuivat odotetusti Helsinkiin, mutta mieltä osoitettiin myös pienemmillä paikkakunnilla.

Lasku tekemättömästä työstä lankeaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Työnantajat ja työntekijät laskevat euromääräisen hintalapun kumpikin tavallaan, mutta varmaa on, että suurista summista puhutaan. EK väläytti sataa miljoonaa euroa, työntekijät pitävät tätä liioitteluna.

Mielenilmaus vaikutti ja saattaa vaikuttaa vielä viikonlopun aikanakin tuhansiin lentomatkustajiin ja ehkä kymmeniintuhansiin junamatkustajiin. Voittajia näytelmästä on vaikea löytää, katsoipa asiaa kummalta puolelta aitaa tahansa.

Esimerkiksi satamissa ei päivän mielenilmauksen aiheuttamista häiriöistä päästä nopeasti eroon. Ahtauspalveluja tuottavien yritysten johtajat puhuvat päivistä, jopa viikosta, mutta arvioissa saattaa olla tarkoituksenmukaisuutta.

Joka tapauksessa lentoliikenteen osittainen tai ulkomaanviennin lähes täydellinen pysäyttäminen on auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n perinteinen työkalu, joka on ollut laajasti käytössä onneksi harvoin. Usein pelkkä lakon uhka on riittänyt sovintoon.

Etukäteen vaikuttaa siltä, että hallituksen työelämäleikkaukset hiertävät kivenä AKT:n kengässä kovimmin. Totta tietysti on, että AKT:n jäsenet työskentelevät usein silloin, kun muu Suomi nukkuu, siis myös sunnuntaiöisin. Hallituksen leikkuri osuisi AKT:n laskelmien mukaan kipeästi osaan jäsenistöä.

Silti täytyy toivoa, ettei jäsenmäärältään suhteellisen pieni AKT saa kokoonsa nähden suhteettoman suurta roolia Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön tulevissa keskusteluissa. SAK:n työvaliokuntahan kokoontuu maanantaina miettimään tilannetta.

Mielenilmauspäivän paras uutinen oli se, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi realistisemman aikataulun työmarkkinajärjestöjen esityksille. Aikaa on kuun loppuun.

Tämä tarkoittaa sitä, että paine säilyy edelleen työmarkkinajärjestöillä. Hölmöimmässä tapauksessa Suomessa olisi tehty pitkävaikutteisia ja vääriä päätöksiä ylikireän aikataulun vuoksi.

Menot