Rakentaminen on ollut viime ajat talouden veturi, mutta paras vauhti alkaa olla takana.
Pääkirjoitukset

Suomi elää parhaillaan suhdannekäänteessä

Suhdanteet osoittavat hiukan eri suuntiin riippuen siitä, keneltä kysyy. On erilaisia käsityksiä, miten hyvänä talous jatkuu. Kuluttajilla riittää sentään joulun alla vielä uskoa.

Kuluttajien vahva luottamus talouteen on kevään huippulukemista hiljalleen liudentunut. Laskusuhdanne katkesi kuitenkin marraskuussa pieneen nousuun lokakuusta.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometri todistaa, että kuluttajien luottamus on silti selvästi pitkän ajan keskiarvon yläpuolella.

Kuluttajat arvioivat, että näkymät Suomen talouden kehityksestä huonontuvat, mutta odotukset työttömyyskehityksestä ovat entistä valoisammat.

Odotukset kuluttajan omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista paranivat marraskuussa vuoden takaisesta.

Positiivista on, että työlliset kuluttajat kokivat marraskuussa työttömyyden uhan laskeneen omalla kohdallaan.

Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat ymmärrettävästi työttömät ja eläkeläiset.

Yleinen suhdannekuva on yrityksissäkin säilynyt suotuisana lähikuukausiksi, vaikka odotukset ovat hajallaan eri suuntiin.

Vähittäiskaupan luottamus putosi marraskuussa, mutta teollisuudessa ja palveluyrityksissä saldoluvut eivät juuri muuttuneet. Vähittäiskaupassakin lähikuukausien myyntiodotukset ovat edelleen varsin myönteiset

Etenkin rakennusala on viime ajat porskuttanut niin hyvää tahtia, että pelkona on taantuman koittaminen ensi vuonna.

Kova kasvu ei voi jatkua määrättömiin saakka.

Vaikuttaa siltä, että Suomi elää parhaillaan suhdannekäänteessä, vaikka suurta mullistusta ei olekaan näköpiirissä. Talouden hyvä puhuri on joka tapauksessa rauhoittumaan päin.

Noususuhdanne päättyy aikanaan, ja siihen pitää osata varautua. Vaan ei liian aikaisin.

Varsinkin jos kuluttajat painavat jarrua, talouden hyvä meno hyytyy siihen paikkaan.

Eduskuntavaaleihin valmistautuvat puolueet puntaroivat parhaillaan talouspoliittista linjaansa, jotta Suomi ei jää lastuksi suuren maailman laineilla.

Suomelle tärkeän viennin näkymät Euroopassa ovat valitettavasti entistä hämyisemmät. Uhkia povataan enemmän kuin mahdollisuuksia.

Talouspolitiikalta vaaditaan näissä oloissa joustavuutta.

Tuoreimpia artikkeleita