Pääkirjoitukset

Suomi etsii uutta suuntaa

Suomen talouden nykyistä tilaa verrataan usein 1990-luvun alun lamavuosiin. Tässä ajassa ja viime lamassa on paljon samaa, mutta myös suuria eroja.

Meillä pankkisektori on nyt vahvassa kunnossa, korot ovat alhaalla, eikä työttömyyskään ole räjähtänyt käsiin, kuten 1990-luvulla. Työttömiä oli viime laman pahimpina aikoina puoli miljoonaa, nyt työttömiä on vain runsaat puolet tästä.

Edellä kerrottu ei kuitenkaan merkitse sitä, että asiat olisivat ratkaisevasti aikaisempaa paremmin. Edessä on monia haasteita, joita ei kaksi vuosikymmentä sitten ollut.

Tuolloin taantumasta nousemiseen oli laaja yhteinen näkemys: Suomi voi nousta vain vientiteollisuuden vetämänä. Markan devalvointi ja myöhempi kellutus kohensivat kilpailukykyämme roimasti, kun vielä nollasopimuksilla alennettiin työvoimakustannuksia keskeisiin kilpailijamaihin nähden.

Vetoavuksi tuli Nokian kännykkäbisneksen valtava ja nopea kasvu. Se toi kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja muutamassa vuodessa. Myös metsäteollisuuden tuotteilla oli kysyntää ihan eri tavalla kuin nyt.

Suomen työmarkkinoille tuli myös paljon uuttaa hyvin koulutettua väkeä, kun suurten ikäluokkien jälkipolvi astui työelämään.

Myös maailmantalous kasvoi nopeasti ja Suomessa valmistetuille investointituotteille löytyi kysyntää.

Kilpailukykyä ei enää voida kohentaa devalvaatioilla yhteisvaluutta euron oloissa, työmarkkinoilta poistuu enemmän väkeä kuin uusia astuu opinahjoista tilalle, koko läntinen talous elää taantumassa tai kituliaan kasvun oloissa. Se heikentää edelleen Suomen talouden elpymistä.

Suomen vientiteollisuuden kapasiteetista on häipynyt kolmannes vajaassa vuosikymmenessä. Valtiovalta tukee kaikin mahdollisin keinoin uusia kasvavia, korkean teknologian yrityksiä. Myös metsäteollisuus pyrkii uudistamaan tuotevalikoimaansa. Bioenergia, puun puristaminen öljyksi, jota voidaan käyttää kauneus- ja terveystuotteiden raaka-aineena, ovat muun muassa uusia kemiallisen metsäteollisuuden kasvusuuntia.

Viennin pudotus on kuitenkin niin suuri, että tuon kolmanneksen kiinni kurominen vaatii paljon täydellisiä onnistumisia. Yhteisöveron alentamisella 24,5 prosentista 20 prosenttiin uskotaan rohkaisevan investoimaan Suomeen.

Tällaiset ratkaisut vaikuttavat vasta ajan kanssa, ihan samoin kuin maltillinen, laaja palkkaratkaisu.

Suomi hakee uutta suuntaa, mutta hapuillen. Ongelmallista on myös se, ettei kriisitietoisuus ole vieläkään tavoittanut riittävässä määrin päättäjiä. Poliittisessa keskustelussa tartutaan toistuvasti lillukanvarsiin, kun pitäisi puhua kokonaisuuksista.

Suomen kestävyysvajetta kurotaan umpeen vain vientivetoisella kasvulla ja julkisia palveluja sekä kuntarakenteita radikaalisti uudistamalla.

Nykyisellä menolla julkisen talouden osuus bkt:sta nousee kestämättömäksi.