Pääkirjoitukset

Tapahtuma-ala heräsi valvomaan etujaan

Peruuntumisten aalto herätti tapahtuma-alan järjestäytymään. Vaikka elämme digitalisoituvassa maailmassa, tapahtumien merkitys on suuri ja niistä riittää kilpailua.
Tämän kesän rockfestivaalit on hyvin pitkälti peruttu. Kuva viime kesän Wanaja Festivalista. Kuva: Pekka Rautiainen
Tämän kesän rockfestivaalit on hyvin pitkälti peruttu. Kuva viime kesän Wanaja Festivalista. Kuva: Pekka Rautiainen

Koronavirusepidemia putsasi kesän tapahtumakalenterin monin paikoin kokonaan. Kesäteatterit, musiikki- ja kulttuurifestivaalit eri puolilla peruuntuivat kokonaan tai siirsivät ohjelmistoaan osin verkkoon, mikä ei tietenkään korvaa live-tapahtumaa. Urheilun arvokisoja on siirretty ensi vuoteen tai peruttu kokonaan.

Kotimaisten palloilusarjojen ja yleisurheilukauden yllä leijui pitkään epävarmuus, mutta hiljalleen urheilijat ovat palanneet kentille rajoitetun yleisömäärän edessä sekä tv- ja verkkolähetysten turvin.

Yleisömäärää koskevia rajoitteita ollaan helpottamassa edelleen, vaikka syksyn tapahtumien yläpuolella leijuu epävarmuus koronaviruksen leviämisestä ja mahdollisesta toisesta aallosta.

Kevään tilanne sai tapahtuma-alan heräämään ja järjestäytymään edunvalvontaan. Tapahtumateollisuus ry näki päivänvalon kesäkuussa. Perustajajäsenten joukossa on myös kantahämäläisiä toimijoita, muun muassa Verkatehdas.

Yhdistyksen mukaan sen jäseneksi on alustavasti ilmoittanut liittyvänsä yli 200 organisaatiota. Puheenjohtajaksi valittiin Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Tapahtuma-alan oli jo korkea aika järjestäytyä.

Vaikka elämme alati digitalisoituvaa aikakautta, tapahtumien merkitys muun muassa yritysten markkinoinnissa ja viestinnässä on kasvussa.

Suurten tapahtumien saaminen omalle alueelle on myös eri kaupunkien intresseissä, koska heijastusvaikutukset ovat niin merkittävät.

Hämeenlinnassa Kantolan tapahtumapuistossa ei olisi tänä kesänä tiettävästi ollut jättikonserttia ilman koronaakaan, mutta megaluokan artistien houkutteleminen jatkossa on tärkeää.

Kesällä 2019 Kantolassa pidetyn Metallican konsertin kävijät jättivät Hämeenlinnaan tapahtuman ulkopuolella noin 2,4 miljoonan euron potin.

Konsertit myös houkuttelevat Hämeenlinnaan ihmisiä, jotka eivät muuten välttämättä vierailisi ikinä. Metallican keikalla joka neljäs oli kaupungissa ensi kertaa.

Kilpailu tapahtumapaikkojen välillä on kuitenkin kovaa. Tarjonta kasvaa taas, kun Helsingin Olympiastadion palaa käyttöön pitkän remontin jälkeen.

Päivän lehti

2.7.2020