fbpx
Pääkirjoitukset

Tapahtumapuisto on jättipotti Hämeenlinnalle

Rockbändi AC/DC järjesti 22. heinäkuuta Hämeenlinnassa kaikkien aikojen konsertin, ilotulituksen vailla vertaa.

Kantolan uuden ja kohutun tapahtumapuiston avaus ei olisi voinut olla onnistuneempi.

Loistava paikallinen idea, sen kohtalaisen nopea toteutus ja ennen kaikkea tapahtumapuiston näyttävä avaus ovat herättäneet epäilyjä senkin jälkeen, kun kaikki oli jo sujunut hyvin.

On kuulunut tuttua jupinaa: ettei nyt vaan suuruudenhulluus olisi iskenyt lopullisesti Hämeenlinnaan. – Ei ole iskenyt, vaan tätä pitää saada lisää: isot onnistumiset ovat arvossaan etenkin taloudellisesti ankeana aikana.

Paikkakunnan saamaa hyötyä on epäilty ja kysytty, jääkö yleisötapahtumasta muuta kaupunkiin kuin roskia ja ihmismassojen tallomia istutuksia. Kaikki epäilyt ovat yksi toisensa jälkeen osoittautuneet turhiksi. Roskat siivottiin pikavauhtia, ja järjestyshäiriöitä oli minimaalisesti.

Konserttivieraat käyttivät Hämeenlinnassa keskimäärin 123 euroa eli yhteensä kaupunkiin tuli heidän mukanaan jopa 6,7 miljoonan euron rahapotti. Lisäksi paikalliset yritykset olivat monin tavoin rakentamassa itse tapahtumaa, eikä kaikkea mahdollista muuta rahallista ja imagohyötyä pystytä edes arvioimaan.

Myöskään Hämeenlinnan kaupungin osuudessa tapahtumapuiston takana ei ole mitään kummeksuttavaa.

Tapahtumapuistoa hallinnoi Linnan Kehitys, joka on kaupungin elinkeinoyhtiö. Yhtiön tehtävä on edistää elinkeinoja ja siinä ohessa tehdä kaupunkia tunnetuksi. Näissä tarkoituksissa tapahtumapuisto on Hämeenlinnalle parhaimmillaan suoranainen jättipotti.

Suuri yleisömäärä oli etukäteen avauskonsertin suurin kysymysmerkki. Pääsylipun lunasti peräti 55 000 ihmistä. Hämeenlinnan kaduilla ei ole koskaan aikaisemmin vellonut läheskään vastaavia ihmismääriä.

Konserttiyleisölle tehty kysely antaa jopa yllättävän mairittelevan kuvan järjestelyistä. Vain poistuminen alueelta koettiin ongelmalliseksi. Seuraavalla kerralla siihen pitääkin hakea lisää sujuvuutta, minkä ei pitäisi olla ongelma.

Todellisen hyötynsä Hämeenlinnalle tapahtumapuisto paljastaa vasta vuosien päästä, silloin, kun jättikonserteista ja lukuisista pienemmistä tapahtumista on tullut perinne.

Oman onnistumisen hehkuttaminen on luvallista – myös jatkossa. Tämähän oli vasta alkua.

Menot