Pääkirjoitukset

Tapahtumat ovat elävän seutukunnan merkki

Koronapandemian aikana koville joutunut ala alkaa herätä myös Hämeenlinnan seudulla. Tapahtumat tuovat turisteja ja tärkeää sisältöä myös paikallisten elämään.
Osa Kanta-Hämeen kesäteattereista toimii taas, osa ei. Kuva Tuuloksen VPK:n Ruuttanäyttämön esityksestä 2018. Tänä kesänä Tuuloksessa ei näytellä. Kuva: Riku Hasari
Osa Kanta-Hämeen kesäteattereista toimii taas, osa ei. Kuva Tuuloksen VPK:n Ruuttanäyttämön esityksestä 2018. Tänä kesänä Tuuloksessa ei näytellä. Kuva: Riku Hasari

Kuten tiedetään, vuosi 2020 oli tapahtuma-alalle sysimusta. Koronapandemian tuomat rajoitukset ja huoli pyyhkäisivät kalentereita tyhjäksi, pääsylippuja siirrettiin ja palauteltiin, ja ilmassa oli kosolti epävarmuutta.

Helppoa ei ole ollut tämänkään vuoden puolella, mutta nyt tapahtumakalenterissa on nähtävissä piristymisen merkkejä. Se näkyy myös Hämeenlinnan seudulla, jolle kesätapahtumat tuovat tärkeän piristysruiskeen.

Välivuoden jälkeen tällä viikolla yleisö pääsee muun muassa Hauhon musiikkijuhlille ja Wanaja Festivalille. Koronan vuoksi poikkeusjärjestelyjä on edelleen eikä vieläkään olla niin sanotussa pandemiaa edeltävässä normaalitilanteessa. Jo vakiintuneiden tapahtumien paluu on kuitenkin hyvä asia, vaikka vähän normaalia pienemmässä mittakaavassa.

Kaupunginpuiston kesäteatterin aluekaan ei ole tänä suvena hiljainen, vaikka Hämeenlinnan Uusi kesäteatteri joutui perumaan Elämältä kaiken sain -komedianäytelmänsä myös tältä kesältä. Sen sijaan lavalle on järjestetty kymmeniä vierailevia musiikki- ja teatteriesityksiä.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura on saanut kiitosta torille järjestämästään EM-kisakatsomosta. Elokuussa on luvassa muun muassa Hämeen keskiaikafestivaali ja Linnajazz.

Tapahtumien paluusta on syytä olla tyytyväinen, kun ne järjestetään turvallisesti ja vastuullisesti. Ne ovat elävän kaupungin ja seutukunnan merkki.

Wanaja Festivalin tapahtumapaikka keskusta-alueella Linnanpuistossa herättää jälleen tutusti kaupunkilaisissa myös kritiikkiä ja soraääniä, mutta rockfestivaalin paikka tuntuu jo vakiintuneen. Ikävien lieveilmiöiden ja asukkaiden kokeman haitan pitäminen minimissä tulisi olla yhteinen tavoite sekä festivaalin järjestäjälle että lupia myöntävälle kaupungille.

Kantolan tapahtumapuisto on oma lukunsa. Jättikonserttien yllä leijuu yhä edelleen kysymysmerkkejä, ja niistä on taistelemassa Suomessa entistä useampi paikka.

Hämeenlinnan ja Kantolan olisi syytä menestyä tässä kilpailussa. Puiston aiemmat tapahtumat ovat osoittaneet merkityksensä aluetaloudelle ja kaupungin näkyvyydelle.

Menot