Pääkirjoitukset

Tarhauskiellon aika ei ole nyt

Eduskunta kävi torstaina lähetekeskustelun kansalaisaloitteesta, joka on tehty turkistarhauksen kieltämiseksi. Eläinsuojelujärjestöt ovat tehneet aloitteen taakse poikkeuksellisen perusteellista työtä.

Aloitteen muistiossa käydään läpi laajasti eläinsuojelulain nykytilaa ja käännetään kaikki kivet ja kannotkin sen puolesta, että turkistarhaus kiellettäisiin Suomessa.

Järjestöissä on luettu läksyt hyvin, kasvettu mitä ilmeisimmin vihdoin aikuisiksi ja siirrytty avoimen yhteiskunnan sääntöjen mukaiseen vaikuttamiseen. Se on hyvä asia, jos samalla järjestöjen liepeillä on luovuttu laittomuuksista.

Kansalaisaloitteella on laajan ihmisjoukon tuki. Vuoden verran voimassa olleen lain mukaan eduskunnalla on velvollisuus ottaa aloite käsittelyyn, jos sen taakse saadaan yli 50 000 äänioikeutettua suomalaista. Se on iso joukko. Välttämättä joukon laajuus ei kuitenkaan kerro mitään siitä, onko se oikeassa. Kampanjan masinointi on internetin kautta helppoa ja tehokasta.

Eduskunnan ylivoimainen enemmistö ei suinkaan ole lopettamassa turkistarhauselinkeinoa.

Keskustelu turkistarhauksesta on ollut paikallaan, eikä elinkeino voi jättää sitä huomiotta, kun tarhoilla järjestetään eläinten olosuhteita. Tarhojen pitää mahdollisimman hyvin täyttää eläinsuojelulain kirjaimen lisäksi myös sen henki.

Kategorinen kieltolinja ei voi tulla kysymykseen. Paljon järkevämpää on edetä asteittain ja kunnioittaa samalla tuhansien ihmisten elinkeinoa. Se on pitkä ja mahdollisesti kompromissien tie, mutta tässä tapauksessa pakollinen.

Äkkikielto on nykyajalle tyypillisen kaikki mulle heti -ajattelun mukainen. Kestävyyttä ja kärsivällisyyttä vaatii sitä vastoin sen odottaminen, että yleinen ilmapiiri muuttuu sellaiseksi, että turkikset eivät mene enää maailmanlaajuisesti kaupaksi. Vielä se ei ole näköpiirissä. Mahdollisesti niin ei käy koskaan.

Ei ole kuitenkaan kysymys välttämättömyyshyödykkeistä. Ihminen tulee mainiosti toimeen ilman turkiksiakin. Silti niitä ostetaan ja käytetään.

Kysyntä pitää yllä Suomenkin turkistarhausta, mikä pitää eläinsuojelijoidenkin muistaa.

Kaikkinainen eläinsuojelu nostattaa tavattoman voimakkaita tunteita, eikä järki pysy aina tunteiden mukana.

Kun ihmisille näytetään kuvia tarhassa viruvista eläimistä, olivat ne sitten ilmeisen hyvinvoivia pörheitä kettuja tai toisinaan tyystin vaille hoitoa jätettyjä, niin päätelmä on useimmiten täsmälleen sama.

On ihan ymmärrettävää kuvitella, että ketuilla on pakko olla häkissään ilman virikkeitä ahdistavaa ja ikävää, kun se ei saa toteuttaa kaikkia kuviteltavissa olevia tarpeitaan. Todellisuus on kuitenkin toista.

Ihminen voi vain rajattomalla mielikuvituksellaan asettua ketun asemaan, mutta ei se kerro mitään siitä, mitä eläimen ”päässä liikkuu” tai edes sitä, mikä on sille hyväksi.