fbpx
Pääkirjoitukset

Tarpeellinen kuntaliitos jäänee toteutumatta

Kanta-Häme saisi vuoden 2017 alusta uuden, nykyistä vahvemman, lähes 50 000 asukkaan Riihimäen kaupungin, jos pitkään valmisteltu Hausjärven, Lopen ja Riihimäen kuntaliitos toteutuisi. Paino on sanalla jos.

Liitossopimus on tänään kolmen valtuuston käsittelyssä. Sopimuksen taakse tarvitaan kaikki. Jos yksi sanoo ei, kaatuu koko kuntaliitos.

Lopella niin kuntalaiset kuin kunnanhallituskin vastustavat kuntaliitosta, ei aivan yksituumaisesti, mutta jopa poikkeuksellisen laajasti.

Hausjärvellä voimasuhteet eivät ole aivan selvät. Liitoksella on myös kannattajia, kuten sikäläiset vahvat demarivaikuttajat todistivat mielipidekirjoituksessaan kunnanvaltuuston puheenjohtajan johdolla viime viikolla (HäSa 25.9.): “Me emme ainakaan pysty järkisyin perustelemaan, miksi jatkossa Hausjärven kokoinen kunta pitää olla olemassa.”

Helpoimmin kuntaliitos on hyväksyttävissä Riihimäellä.

Monin tavoin tarpeellinen kuntaliitos jäänee toteutumatta, mikä tietää sitä, että pitkäaikaiset ratkaisut palveluiden järjestämiseksi siirtyvät edelleenkin niin Lopella kuin Hausjärvelläkin.

Riihimäki tullee toimeen ilman kahta luontevaa kumppaniaankin, mutta Lopella ja Hausjärvellä tulee pää vetävän käteen vääjäämättä – etenkin kunnallisista palveluista aivan keskeisimpiin kuuluvissa sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Hausjärvi ja Loppi joutuvat menemään maanantaisen päätöksen jälkeen seuraavaksi joka tapauksessa hattu kourassa Riihimäen pakeille isäntäkuntaa etsimään. Sen molemmat palveluidensa järjestämiseen tarvitsevat.

Muista suunnista kumppania kaksikolle tuskin löytyy, eikä maakuntakeskus Hämeenlinnakaan ainakaan lähempänä ole.

Halutaan pitää – sinänsä ymmärrettävästi – kiinni omasta kunnasta ja kaikesta siitä myönteisestä, mitä se ihmisten elämässä edustaa: omasta identiteetistä ja palveluiden läheisyydestä. Kun kunnan keskus siirtyy naapurikaupunkiin, sitä pidetään automaattisesti ja lähtökohtaisesti pelkkänä menetyksensä.

Perustilanne on sama kuin monissa muissakin vastaavissa kuntaliitoksissa. Pitkän valmistelun aikana hyvin esille tuodut asiaperusteet ja tunteet ovat ristiriidassa. Jälkimmäisenkään voimaa ei pidä päättäjien aliarvioida, mutta ei ikinä myöskään orjallisesti noudattaa.

Menot