Pääkirjoitukset

Taskulämmin tekstiviesti

 

En jaksa kovin hanakasti lähetellä tekstiviestejä, toisille se on taas lähes ainoa kommunikoinnin muoto.
 
1990-luvulla niiden lähettäminen tuntui olleen kova juttu. Ensimmäisen kännykkäni, huiman 5110:n, sain kesätyörahoilla 18-vuotiaana. Oli matopelit ja vehkeet. Ennakoiva tekstinsyöttö oli silloin vielä utopiaa, mutta minähän en luurille uusia sanoja opeta vieläkään. Olen myös järjettömän hidas näppäilijä, siis tekstarien suhteen. Pidän enemmän kasvokkain puhumisesta. Jossain vaiheessa koko tekstaritouhu tuntui olevan suoraan kuin lännen elokuvissa; revolverit vain vaihtuivat kännyköihin.
 
Mikä on tekstiviesti? Se ei anna oikeastaan mitään kosketuspintaa keskusteluun, vaikka parhaimmillaan voi toki piristää tai pahimmillaan tuhota koko päivän. Ajatuksen tiivistäminen 160 merkkiin on mahdotonta, nokkelimmat keksivät jättää välilyönnit pois ja kirjoittaa kaikki yhteen ryppääseen. Se sai hajataitosta kärsivät silmäni näyttämään lähinnä hedelmäpelin näyttötaululta. Nykyisin kaikki on toisin, mutta kuka jaksaa lukea kilometrin pituisia viestejä, joiden mukana yhteys ja uskottavuus hukkuvat sanahelinään. Millä voi varmistaa, että saa tiivistetyn ajatuksensa ilmaistua läpi tekstarin näkemättä toisen reaktiota? Hymiötkään eivät ole aina vilpittömiä.
 
Mitä tekstiviestit ovat tehneet meistä? Yhden viestin kirjoittamisessa on kaikki ainekset sen totaaliseen epäonnistumiseen. Kyse voi olla esimerkiksi lukihäiriöstä, lyöntivirheestä tai vaikka täydellisestä tilannetajun puutteesta. Lapsia kalastellaan tv-peleihin. Lähetä viesti ja voita megapalkintoja, jotka saat sitten lunastaa 500 euron puhelinlaskun kera. Tekstiviestillä voi saada myös julkisuutta, tuhota uransa tai vaikka nolata itsensä tyystin. Niin kävi eräälle ministerille, mutta myös eräälle tanssivalle artistille.
 
Tekstiviestillä voi antaa kenkää, mutta myös irtisanoa parisuhteen. Pahinta on lähettää tekstiviesti väärään numeroon, vaikkei kyse olisikaan valtionsalaisuuksista. Tekstariaikakauteni alkuvaiheessa kaverini pohti pikkuhönössä, kuinka isoilla kirjaimilla lähetetyt tekstiviestit tuntui hänestä kovin ikäviltä, ihan kuin joku huutaisi. Nousumallaksen kiihdyttämillä aivonystyröilläni päätin lähettää hänelle källin. Siis hävyttömän viestin isoilla kirjaimilla koodattuna. Kaveri ei siihen reagoinut mitenkään. Eikä vähiten sen takia, ettei värinähälytyksestä ollut tietoakaan. Hetken päästä olinkin saanut 30 vastaamatonta puhelua. Viesti oli mennyt Savonlinnaan asti, minne ulkomailta muuttanut herrasmies ilmoitti sukunsa kanssa repivänsä pääni irti ja tekevänsä ikäviä toimenpiteitä kehoni seudulle, jonne aurinko ei paista. Onneksi järjestys ei sentään ollut toisinpäin.
 
Kiehahtanut veri tyyntyi nöyrällä anteeksipyynnölläni, ja sain jatkaa satunnaista viestittelyäni.