Pääkirjoitukset

Teatteri siirtyy Sinisalon aikaan

Kaikki on syksyllä toisin Hämeenlinnan Teatterissa. Tiistaiaamuna tehtiin siihen liittyvä tärkeä päätös: teatterin hallitus valitsi uuden teatterinjohtajan, Kirsi-Kaisa Sinisalon Rauman kaupunginteatterista.

Kaupunkiin haettiin, ei vain maan, vaan maailman parasta teatterinjohtajaa. Hakijoita oli 31, joista loppumetreille ylsi kolme.

Sinisalolta löytyy aikaisempaa kokemusta samasta tehtävästä, joten häntä oli vaikea ohittaa.

Teatterinjohtajaan kohdistuvat tällä kertaa normaaliakin suuremmat odotukset. Hänen pitäisi todellakin olla, jos ei aivan ”maailman paras”, niin ainakin melkein.

Hämeenlinnassa on ollut ja on erinomainen teatteri, joka tarvitsee arvoisensa johtajan. Kaupungissa pitää tehdä jatkossakin maan eturivin teatteria, joka kiinnostaa muitakin kuin hämeenlinnalaisia.

Kirsi-Kaisa Sinisalon edeltäjä Heikki Paavilainen tuli myös Raumalta Hämeenlinnaan. Teatteri piti nostaa takaisin jaloilleen, mutta olosuhteet olivat kovat. Ei ollut pitkään aikaan edes kunnollista teatteritaloa. Silti Paavilainen onnistui paremmin kuin hyvin.

Kaupungissa on nyt uusi ja toimiva teatteritalo, jossa Kirsi-Kaisa Sinisalo voi aloittaa.

Teatteri selvisi jopa päänäyttämön puuttumisesta, väliaikaistiloista, muutoista ja myllerryksistä. Luovuus oli arvossaan. Teatteria vietiin niin kirkkoon kuin kapakkaankin.

Vähän aikaisemmin Kulttuuritukku ja sitten Verkatehtaalle valmistunut Vanaja-sali pelastivat yleisömääriä, mutta yksin tilat eivät sitä tehneet, vaan esitysten tekijät.

Paavilaisen johtajarupeamaan sisältyy hienoja ja poikkeuksellisen työläitä vaiheita, jotka jättävät varjoonsa taas viimeaikoina korostuneen, yt-neuvotteluina ja lomautuksina karvaasti näkyneen talouskurjuuden.

Uusi johtaja tietää varmasti työpaikkansa vaikeuden. On mahdotonta miellyttää kaikkia. Jos sitä yrittää, kaikki menee metsään.

Sinisalon tehtävänä on koota Hämeenlinnan Teatteri paljolti uudelleen, uusista osista ja osaajista. Jos pelkkä teatterinjohtaja vaihtuisi, kaikki olisi helpompaa, mutta samaan aikaan on poissa myös perinteinen ohjaajakaarti. Yleisö rakastaa ja kaipaa vielä pitkään veteraaniohjaajiaan Hannu Matti Tyhtilää ja Matti Kuikkaniemeä.

Ikikulun ja toisinaan raivostuttavankin kliseen mukaan muutos on mahdollisuus. Nyt henkilömuutokset ovat vähintäänkin uuden ajan alku. Toivottavasti lopputuloksena on hyvää teatteria. Sen enempää ei tarvita.

Myös määrä ja laatu ovat yhä yhdistettävissä, vaikka se vaikeaa onkin. Katsomoon pitää saada yleisöä, mutta se ei tietenkään ole ainoa tavoite, vaan sittenkin lähinnä väline.

Ilman lipputuloja ei ole mahdollisuuksia tehdä myös taiteellisesti kunnianhimoista ja kokeilevaakin teatteria. Sitäkin ehdottomasti tarvitaan.

Kirsi-Kaisa Sinisalon nimikään ei varsinaisesti haittaa. Uuden teatterinjohtajan isä on suomalaisten tuntojen tulkki, Herajoen työväentalon kasvatti, professori Veikko Sinisalo (1926-2003).