Pääkirjoitukset

Telakka poikii työtä koko Suomeen

Suomalaisten telakoiden vaikeudet alkoivat jo 1990-luvun alussa, kun Neuvostoliitto hajosi ja pitkään jatkunut tavaranvaihtokauppa loppui.

Sen jälkeen omistukset ovat vaihdelleen Helsingin, Turun ja Rauman telakoilla. Omistajien vaihtuminen ei kuitenkaan ole merkinnyt telakoitten toiminnan vakiintumista.

Epävarmuus töiden jatkumisesta on leimannut koko alaa. Nyt Rauman ja Turun telakat omistava STX Finland aikoo lopettaa Rauman yksikön.

Tänään maanantaina yhtiö pitää tiedotustilaisuuden ja tunnelmat kanaalikaupungissa ovat synkät. Yleinen käsitys on, että korealaisyhtiö ilmoittaa telakan toiminnan loppumisesta.

Telakan mahdollinen lopetus ei suinkaan ole vain paikallinen ongelma. Telakka on nykyään kokoonpanopaikka. Laivan eri osat valmistetaan ympäri Suomea. Laivarakennuksen vähenemisellä onkin merkittäviä heijastusvaikutuksia, jotka näkyvät myös Hämeenlinnassa.

Telakkayhtiö on ollut esimerkiksi Rautaruukin suurin yksittäinen asiakas.

Rauman telakalla työskentelee 750 ihmistä. Alihankkijoiden listoilla on väkeä toinen mokoma. Kun mukaan vielä lasketaan laitehankinnat, palvelu- ja huoltopuoli, nousee telakan työllisyysvaikutus noin 3 000 henkilötyövuoteen.

Telkkatoiminnan mahdollisella loppumisella on muitakin kuin suoria työllisyys- ja talousvaikutuksia. Suomeen on vuosien saatossa rakentunut pitkä alihankintojen ketju, jossa monet yritykset elävät omaa elämää eli tuotantoa tehdään myös muille aloille. Yhtenä esimerkkinä ovat hyttitehtaat, joiden tuotteita menee muun muassa hotelleihin.

Jos telakan tilaukset häviävät, katkeaa toiminnan tärkein tukijalka.

Syynä telakoitten vaikeuksiin on alan ylikapasiteetti. Tuotantoa on liikaa suhteessa tilausten määrään. Ongelma vain korostuu taloudellisesti epävarmoina aikoina.

Suomalaiset telakat ovat kilpailukykyisiä niin hinnaltaan kuin laadultaankin. Suomalaiselle laivanrakennukselle ongelmia aiheuttavat, ylikapasiteetin lisäksi, monet piilotuet, joita valtiot telakoilleen avokätisesti jakavat. Suomi on moneen kertaan valittanut asiasta maailman kauppajärjestölle WTO:lle, mutta tulokset ovat olleet järjestään laihoja.

Rauman lisäksi STX Finlandin Turun telakan toiminta on ollut kuluvan vuoden aikana vaakalaudalla. Kahden autolautan rungon valmistuksen siirtäminen Raumalta Turun telakalle turvannee sen toiminnan ainakin vähäksi aikaa. Samalla siirto sai liikkeelle huhut Rauman yksikön lopettamisesta

Tilannetta ei helpota STX:n emoyhtiön talousvaikeudet. Velkojat ovat yhtiön kimpussa ja peräävät saataviaan. Kuvaavaa tilanteen vakavuudelle on se, että velkojien vaatimuksesta yhtiön laivanrakennuksesta vastaavaa johtaja joutui jättämään paikkansa.

Valtiota huudetaan taas kerran apuun hädässä. Lupaukset ovat toistaiseksi olleet empatiatasolla.