Pääkirjoitukset

Telakkakauppa ennen kesää

Arvailut korealaisomistuksessa olevan STX Finlandin Turun telakan omistusjärjestelyistä kiihtyvät. Maanantaina ilmestyneen Turun Sanomien mukaan telakkakauppa tehdään ennen kesää ja samassa rytäkässä vaihtaa omistajaa myös STX:n Ranskan telakka. Uutisen taustalla on telakkakonsernin päävelkoja Korean Development Bankin julkistama tieto kaupan takarajasta.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) piti vielä maanantaina yhtenä mahdollisuutena, että Turun telakka päätyy lähiaikoina venäläisomistukseen. Venäläiset ovat jo mukana suomalaistelakoissa, sillä puolet Helsingin telakasta on venäläisyhtiön ja toinen puolikas STX Finlandin. Sen osuus on ilmeisesti myynnissä samaan tapaan kuin Turun telakkakin.

Tiistain Kauppalehti arvuutteli Turun telakan uudeksi omistajaksi hollantilaista telakkakonserni Damenia. Se on yksi Euroopan suurimmista telakkayhtiöistä, jolla on nelisenkymmentä telakkaa, joilla se tekee parin miljardin euron vuotuista liikevaihtoa. Damenin vuosituotanto on 150 laivaa autolautoista suuriin konttilaivoihin. Kiinnostus Turun telakkaan ja sen erityisosaamiseen johtunee siitä, että Damenin tuotepaletissa ei toistaiseksi ole suurimpia loistoristeilijöitä. Turun telakan osto poistaisi tämän puutteen.

Vuodesta 2007 lähtien suomalaistelakoita omistanut korealainen STX-konserni on ollut pettymys. Se ei epäilemättä kovista ponnistuksista huolimatta ole saanut suomalaistelakoita uuteen nousuun. Tällä hetkellä Turussa rakennetaan kahta TUI-risteilijää eikä muuta tilauskirjassa sitten olekaan.

Rauman telakka meni ilmeisen lopullisesti kiinni viime vuonna ja sen osti Rauman kaupunki, joka kehittää aluetta meriteollisuuden, mutta myös muun metalliteollisuuden sijaintipaikkana.

Kaupunki ei toki aio perustaa laivanrakennusta uudelleen, mutta tukee monin tavoin vanhan telakka-alueen yrityksiä ja varmistaa, ettei metallialan osaaminen katoa paikkakunnalta.

Turun telakan viime vuosia ovat sävyttäneet toistuvat häviöt tarjouskilpailuissa ja niiden myötä henkilöstön irtisanomiset ja lomautukset. Tätä taustaa vasten ei ole kovin ihmeellistä, että korealaisomistajista halutaan päästä eroon. Juuri huonommin ei voi enää mennä.

Vaikeuksien syynä ei ole yksin suomalaisen meriteollisuuden kilpailukyvyn ongelmat, vaan emoyhtiön mittavat talousvaikeudet, jotka eivät johdu suomalaistelakoista. STX:n rahoittajien mitta on tullut täyteen ja ne edellyttävät konsernin rajua saneerausta.

Turussa ja koko Suomessa odotetaan jännittyneinä, mihin ratkaisuun telakkakaupoissa lopulta päädytään. Lähtökohtana on luonnollisesti se, että tuleva ostaja, tulipa se mistä ilmansuunnasta tahansa, jatkaa ja kehittää laivanrakennusta jäljellä olevilla suomalaistelakoilla. Tuskin yhdelläkään ostajalla on tarkoituksena ostaa telakka vain lopettaakseen sen ja raivatakseen yhden kilpailijan pois markkinoilta.

Vaikeuksista huolimatta suomalainen laivanrakennustaito on edelleen vahva ja uuden omistajan käytettävissä. Kituvuodet eivät ole sitä hävittäneet, vaikka usko alan tulevaisuuteen on ollut kovilla.