Pääkirjoitukset

Teollisuustilauksissa jotain rohkaisevaakin

Yrityksille on valmisteilla uusi kustannustuki koronakriisin aiheuttamien vaikutusten vähentämiseksi. Ministeriö: Maailmantalouden elpymisvauhti on hidastunut.
Myös metalliteollisuudessa on ollut tänä vuonna hankalaa. Maailmantalouden hiljentyminen näkyy tietysti myös suomalaisilla tehtailla. Kuva: Esko Tuovinen
Myös metalliteollisuudessa on ollut tänä vuonna hankalaa. Maailmantalouden hiljentyminen näkyy tietysti myös suomalaisilla tehtailla. Kuva: Esko Tuovinen

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2020 elokuussa yhä 17,3 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin.

Tammi-elokuun aikana tilaukset vähenivät yhteensä 14,7 prosenttia vuodentakaisesta. Uusien tilauksien arvo on laskenut yhtäjaksoisesti nyt kahdeksan kuukautta.

Viime kuukausien laskeva kehitys teollisuuden uusissa tilauksissa jatkui elokuussa.

Tilaukset vähenivät paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla peräti 24 prosenttia sekä metalliteollisuudessa 19,1 prosenttia vuodentakaisesta. Kemianteollisuuden uudet tilaukset onneksi kasvoivat 3,6 prosenttia edellisvuodesta.

Vaikka miinusluvut näyttävät koronavuonna hurjilta, ekonomistien kommenteista löytyi myös jotain rohkaisevaa. Pientä optimismia tilanteessa kaivataankin.

Uudet tilaukset olivat edelleen reilusti pakkasella ja selvästi heikommat kuin Saksassa ja Ruotsissa, mutta miinus oli elokuussa selvästi pienempi kuin viime kuukausina.

Tämän lisäksi esimerkiksi elektroniikkateollisuuden tuotanto kasvoi elokuussa yli kymmenen prosenttia.

Kotimaisen teollisuuden jälkisyklinen rakenne kuitenkin näkyy selvästi uusien tilauksien heikkoutena.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) puolestaan arvioi, että kesällä käynnistynyt talouden elpyminen on pysähtynyt.

Ministeriön mukaan teollisuuden tuotanto-odotukset pysyvät vaimeina samalla, kun palvelualojen näkymät heikkenevät. Epidemian on kääntymässä kohti kiihtymisvaihetta.

Yrityksille on valmisteilla uusi kustannustuki koronakriisin aiheuttamien vaikutusten vähentämiseksi.

Yrityselämän edustajien kannattaa muistaa, että tähänastisilla tukitoimilla Suomessa on onnistuttu pitämään vireille pantujen konkurssien määrä edellisvuotta pienempänä.

Ministeriön arvion mukaan myös maailmantalouden elpymisvauhti on hidastunut. Talouden elpyminen nopeasti aiemmalle tasolle on entistä epätodennäköisempää.

Kuluttajien ostoaikeet ovat yhä hyvät, mikä ennakoi kulutuksesta vetoapua taloudelle.

Päivän lehti

26.10.2020

Fingerpori

comic