Pääkirjoitukset

Tonttikauppa tuskin horjuttaa turvallisuutta

Lakiesitys kiinteistökauppojen kieltämiseksi EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta kansalaisilta on nyt kipakan eduskuntakeskustelun saattelemana valiokuntakierroksella. Aloitteessa ulkopuolisilla tarkoitetaan erityisesti venäläisiä ostajia.

Sen ensimmäinen allekirjoittaja on itärajan pinnasta Ruokolahdelta kotoisin oleva kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) Hän sai aloitteeseensa ensin yli sadan kansanedustajan allekirjoituksen, mutta kymmenkunta tuli asian saaman julkisuuden myötä katumapäälle ja veti nimensä pois.

Kun Suomi parikymmentä vuotta sitten neuvotteli EU-jäsenyydestä, hankkeen vastustajat, muun muassa Mikkelin läänin silloinen maaherra J. Juhani Kortesalmi (maas.) pelotteli, että saksalaiset tulevat sankoin joukoin ja ostavat Saimaan rannat. Toisin on kuitenkin käynyt, saksalaisia ei tonttikaupoilla ole juuri näkynyt, mutta venäläiset ovat hankkineet jo viitisentuhatta kiinteistöä Suomesta.

Tälle kehitykselle lakialoitteen allekirjoittajat haluavat lopun. Aloitteessa ehdotetaan kauppojen edellytykseksi ostajan viiden vuoden asumista Suomessa. Vuokrasopimuksen saisi tehdä enintään 20 vuodeksi. Suomalaisvenäläisten avioparien kiinteistökaupat olisivat kuitenkin mahdollisia.

Rajoituksista puolestaan vapautuisi maa, joka vastavuoroisesti hyväksyisi suomalaisten kiinteistökaupat alueellaan. Jo aikanaan Neuvostoliitolta ja myöhemmin Venäjältä on useampaan kertaan tiedusteltu maakauppojen sallimista erityisesti luovutetussa Karjalassa. Vastaus on aina ollut kielteinen, jopa ehdottoman kielteinen. Venäjä ei neuvottele Karjalan palauttamisesta edes pieninä palasina yksityisille kansalaisille. Maassa säädettiin vuonna 2001 laki, joka yksiselitteisesti kieltää ulkomaalaisten maanomistuksen raja-alueilla. Kiinteistökauppojen vastavuoroisuus on ilmeisen poissuljettu vaihtoehto, siitä ei ole ongelman poistajaksi.

Monet suomalaiset, erityisesti historiallisista syistä, tuntevat edelleen suurta epäluuloa, jopa russofobiaa venäläisiä kohtaan. Heitä ei haluta naapureiksi eikä heille haluta antaa pysyvää jalansijaa Suomen maaperällä. Osto-oikeuden rajoittamista ja kieltämistä on perusteltu myös turvallisuusnäkökohdilla. Argumentoinnissa on kuitenkin liioittelun makua, sillä tuskin rantapalstoja ja vapaa-ajan asuntoja käytettäisiin Suomen turvallisuutta murentavaan toimintaan.

Aloite palaa aikanaan eduskuntaan lopullisesti päätettäväksi. Siihen mennessä Ukrainan tilanne on saanut ratkaisunsa ja kansanedustajat voivat ilman sen luomia paineita lähestyä asiaa. Kun kauppaa ja kaikkea muuta kanssakäymistä on määrätietoisesti vapautettu, olisi outoa, jos kiinteistökaupoissa linjaa tuntuvasti kiristetään.

Olipa lopputulos mikä tahansa, aloitteen ansio on siinä, että arka aihe tulee huolellisesti käsiteltyä eikä siitä enää sen jälkeen tarvitse jankuttaa.