Pääkirjoitukset

Trump kieltää totuuden, kun ei muutakaan voi

Uskooko Donald Trump itsekään siihen mitä sanoo, eli mikä kaikki on harkittua taktiikkaa ja mikä aitoa tietämättömyyttä sekä vääristyneitä käsityksiä?
Presidentti Donald Trump julisti sanomaansa medialle Valkoisen talon ulkopuolella 15. heinäkuuta. Kuva: epa08548027
Presidentti Donald Trump julisti sanomaansa medialle Valkoisen talon ulkopuolella 15. heinäkuuta. Kuva: epa08548027

Yhdysvallat kamppailee karmeassa koronakurimuksessa. Maan taloudelle koituvat vahingot ovat kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan ”suunnattomia”.

Inhimillisen kärsimyksen määrää ei oikein voi edes käsittää.

Amerikkalaista kriisiä vain syventää lähestyvä vaalisyksy.

Yhdysvaltain seuraava presidentti valitaan 3. marraskuuta, eikä kukaan tiedä, mitä epätoivoisesti asemaansa puolustava presidentti Donald Trump ehtii vielä ennen vaaleja sanoa, uhota, päättää ja tehdä.

Sunnuntaina Trump onnistui taas lyömään ällikällä jopa kiihkeimmät vastustajansa. Hän kiisti John Hopkins -yliopiston tuoreen tiedon ja väitti, että Yhdysvaltain koronakuolleisuus on ”yksi matalimmista”.

Yhdysvalloissa on todettu covid-19-tautiin liitettyjä kuolemia enemmän kuin missään muussa maassa, yli 140 000.

Presidentin linja on kuitenkin mennyt jo aivan liian pitkälle kääntyäkseen.

Trump ei voi kuin kieltää totuuden, koska silloin hän voi kuvitella lunastavansa vastaavaan tapaan ajattelevien amerikkalaisten luottamuksen. Heitäkin on.

Vastausta vaille jäävä kysymys kuuluu jälleen kerran: uskooko Trump itsekään siihen mitä sanoo, eli mikä kaikki on harkittua taktiikkaa ja mikä aitoa tietämättömyyttä sekä vääristyneitä käsityksiä?

Trumpin vastaehdokkaaksi varmistunut, demokraattisen puolueen Joe Biden johtaa selvästi mielipidemittauksia.

Tähänkin Trumpin vastaus noudattaa tuttua kaavaa. Jos mittauksen tulos on epämieluisa, sen voi aina kiistää.

Jatko kuuluu: ei ole väliä, miten asiat ovat, vaan se, miltä ne saadaan näyttämään.

Donald Trumpista on tullut takaa-ajaja ja Bidenista takaa-ajettu. Tilanne on arvaamaton.

Trump järjestää kampanjatilaisuuksia, onnistuivat ne tai eivät ja rajoituksista paljonkaan välittämättä, mutta demokraatit eivät edes perinteistä ehdokkaan nimeämistilaisuutta kuin virtuaalisesti. Se on uutta ja outoa amerikkalaisille.

Lähes kaikki on mahdollista ennen loppusyksyn suurta huipennusta.

Mitä Trump tekee, kun vaalitappio tulee? Hän sanoo, että äänet on laskettu täysin väärin.

Päivän lehti

25.9.2020

Fingerpori

comic