Pääkirjoitukset

Trumpin ja Clintonin kaksintaistelu häämöttää

Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaalikiertue on vasta alussa. Vaivaisten viiden osavaltion jälkeen kuuluu kuitenkin jo uskalias arvaus: kohti loppukilpailua paikasta Valkoisessa talossa kamppailevat tiukimmin demokraattien Hillary Clinton ja vaalien varsinainen ilmiö, republikaanien Donald Trump.

Amerikkalainen vaalisirkus on aina ollut värikäs, mutta tällä kertaa rikotaan kaikki ennätykset. Siitä pitää huolen ennen kaikkea miljardööri Trump. Hänelle mikään lupaus ei ole liikaa.

Mikään ei näytä olevan liikaa myöskään amerikkalaisille. Isot joukkokokoukset ja mahtipontiset puheet tehoavat.

Sekä Clintonin että Trumpin esivaalikiertueen lähtö oli tahmea. Jälkimmäinen rysähti maan pinnalle heti kättelyssä Iowassa, ja Clinton sai siipeensä pienessä New Hampshiressa.

Demokraattien toinen vahva nimi on Bernie Sanders. Hillary Clintonilta vaaditaan nyt uutta puhtia Sandersin lyömiseksi. Viimeksi Clinton jo voitti niukasti Nevadassa, ja lauantaina Etelä-Carolina näyttää suunnan pysyvyyden.

Hillary Clinton on selvä suosikki, kun siirrytään syvään etelään. Demokraattien presidenttiehdokkaan saattavat ratkaista hyvinkin afroamerikkalaisten ja latinoiden äänet.

Sanders keskittää jo voimiaan ensi viikon supertiistaihin, jolloin on jaossa peräti neljäsosa puoluekokousedustajien paikoista. Esivaalit ovat samana päivän 14 eri osavaltiossa.

Republikaanileirin tuskastumista kuvaa hyvin se, että Jeb Bush heitti pyyhkeen kehään jo alkumetreillä. Siitä huolimatta ainakaan vielä hänen kannatustaan ei ole siirtynyt Trumpin kilpailijoille, Marco Rubiolle tai Ted Cruzille.

Uutta tuulta on saanutkin Trump, kun Rubio ja Cruz syövät toinen toistensa kannatusta. Republikaanien pakka on sekaisin, mikä sopii hyvin Trumpille. Kun hän on päässyt voittoputkeensa, häntä ei näytä pidättelevän mikään.

Donald Trump lupaa tehdä Amerikasta jälleen suuren, mikä on hän perustavaa laatua oleva lupauksensa. Kukaan ei tiedä, mitä hän tarkoittaa, mutta kaikki osaavat kuvitella jotakin upeaa ja tavoittelemisen arvoista.

Trumpille on annettu jo pikkusormi. Hän voi mitä ilmeisimmin viedä koko amerikkalaisten käden. Koko muu maailma saa luvan jännittää, miten Amerikka “suuruutensa” Trumpin johdolla lunastaisi.