Pääkirjoitukset

Tulos tai ulos oli kansan mielestä pelkkä ulos

On liian hätäisesti arvioitu, että Juha Sipilän ero raottaisi keskustan ovea hallitukseen. Siinä kuviossa unohtuu vaalien tulos. Keskusta tuskin lähtee demareiden apupuolueeksi.
Juha Sipilä vaalityössä Riihimäen Prismassa 8. maaliskuuta. Samana päivänä hän ilmoitti hallituksensa eronpyynnöstä. Vaalitappion jälkeen hän eroaa myös keskustan johdosta. Kuva: Sara Aaltio
Juha Sipilä vaalityössä Riihimäen Prismassa 8. maaliskuuta. Samana päivänä hän ilmoitti hallituksensa eronpyynnöstä. Vaalitappion jälkeen hän eroaa myös keskustan johdosta. Kuva: Sara Aaltio

Juha Sipilän (kesk.) hallitusta ei missään nimessä voi soimata pelkistä epäonnistumisista, vaikka siihen vahva kiusaus olisikin.

Hallitus vahvisti Suomen keskeistä kivijalkaa: työllisyysaste nousi reilusti yli 70 prosentin. Vastakkainen vaakakuppi oli vaaleissa ylitsevuotavainen.

Keskustan historiallisen huono vaalitulos ei jättänyt Sipilälle muuta mahdollisuutta kuin ilmoittaa erostaan.

Vakuuttavaan vaalivoittoon vuonna 2015 ja pääministerin paikkaan uransa huipentaneen Sipilän motto oli alusta alkaen tulos tai ulos. Sunnuntaina oli sanaparista jäljellä vain ulos.

Lentäjä Sipilä liihotti harvinaisen kovaan turbulenssiin ja lopulta syöksykierteeseen.

Toki keskustajohtajia on riepoteltu ennenkin, kun muistellaan pääministereinä esimerkiksi Matti Vanhasta ja Anneli Jäätteenmäkeä. Keskustan johtajan palli on kova paikka.

Sipilä halusi olla uudenlainen, liike-elämästä oppinsa ammentanut insinööripoliitikko. Hän oli sitä liikaakin.

Talouden tunnuslukuja, käyriä ja käppyröitä on helpompi hallita kuin ihmisiä. Politiikassa kysymys on ihmisten asioista. Kommunikointi ja yritykset hallita julkisuutta olivat onneton sarja floppeja.

Myös Sipilän henkilö kääntyi häntä itseään vastaan. Monta kertaa on toistettu, että hänen verotettavat tulonsa ovat olleet vuositasolla jopa 16,5 miljoonaa euroa. Kateus on tuhoava voima politiikassakin.

Keskustan kannatus matelee, mutta tulevalla puheenjohtajalla lienee suhteellisen helppo työ saatella se nousuun. Heiluri-ilmiö on koettu ennenkin.

Vuoden 2011 edelliset pohjat olivat 15,8 prosenttia. Nyt romahdus vei niin alas kuin 13,8 prosenttiin eli suurten puolueiden joukosta keskikastiin.

Arvelut Sipilän seuraajasta ja tulevan hallituksen kokoonpanosta käyvät kuumina.

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajansa pitkän kaavan mukaan, koska ratkaisu on jäsenistön käsissä vasta syksyllä.

Hallituspelin pallot pyörivät ruletissa sitä vastoin jo kiivaasti. On hätäisesti arvioitu, että Sipilän ero raottaisi keskustan ovea hallitukseen. Siinä kuviossa unohtuu vaalien tulos. Keskustan tie takaisin suurten joukkoon kulkee vain opposition kautta.