Pääkirjoitukset

Tulossa jännittävä vaali-ilta

Suuret ja vähän pienemmätkin vaalikeskustelut on käyty, mainokset jaettu ja julkaistu, tänään on äänestäjien vuoro. He ratkaisevat, ketkä suomalaisia kuntia hallitsevat seuraavat neljä vuotta.

Yli miljoona, noin neljännes äänioikeutetuista antoi äänensä jo ennakkoon, mutta suurin potti on jaossa tänään. Merkillepantavaa oli loppuviikolla julkaistuissa mielipidetiedusteluissa epävarmojen äänestäjien suuri määrä. Siksi puolueet ja ehdokkaat kampanjoivat toreilla ja ostoskeskuksissa täysillä vielä lauantain iltahämärään saakka.

Hallituksen ajama, mutta nolosti kalkkiviivoille hyytynyt sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus nousi nyt käytävien kuntavaalien keskeisimmäksi teemaksi. Hallitus lupasi vielä muutama viikko sitten esityksensä ennen vaaleja, jotta kansalaiset voisivat sen perusteella arvioida puolueiden ja niiden asettamien ehdokkaiden eroja ja painotuksia.

Kysymyksessä on poikkeuksellisen merkittävä uudistus, joka koskee jokaista kansalaista. Se on kustannusvaikutuksiltaan ylivertainen kuntien muihin palveluvelvoitteisiin verrattuna.

On ilmeistä, että päähallituspuolueiden kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien keskinäiset ristiriidat laantuvat pian vaalituloksen valmistuttua ja uudistus etenee vailla suurta dramatiikkaa.

Vaalien lähtöasetelmat ennakoivat jännittävää vaali-iltaa. Kokoomus lähtee gallupien mukaan kisoihin hienoisena ennakkosuosikkina, mutta sekä sosiaalidemokraatit että oppositiopuolue keskusta ovat molemmat iskuetäisyydellä ykköspaikasta. Suurin oppositiopuolue perussuomalaiset on jäämässä neljänneksi kolmen suuren kyydistä, mutta ottaa kuitenkin selkeän vaalivoiton. Puolue on mielipidemittausten mukaan peräti kolminkertaistamassa kannatuksensa vuoden 2008 kuntavaaleista.

Kun savu vaalituloksen vaiheilta on hälvennyt ja uudet valtuustot aloittavat ensi vuoden alussa, niiden työpöydälle tulee pääasiassa vaikeita asioita. Ylevät julistukset ja avokätiset lupaukset on syytä unohtaa, kun kuntien menot järjestetään niiden todellisten tulojen mukaan.

Kunnallispoliittista luovuutta tarvitaan ensisijaisesti varmistamaan se, että kunta selviytyy lakisääteisten palveluiden rahoittamisesta. Ne säätää valtiovalta, mutta ei kuitenkaan sitä tapaa, kuinka ne tuotetaan.

Hämeenlinnassa erityisen jännitysmomenttinsa tuo neljän puolueen; keskustan, kristillisdemokraattien, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton Pro Hämeenlinna -koalitio. Se muodostaa vaalien jälkeen teknisen vaaliliiton murtaakseen kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien valta-akselin.

Neljä vuotta sitten käytiin liitosvaalit, joissa Hämeenlinnaan liittyneet maaseutukunnat marssittivat 59-paikkaiseen valtuustoon 18 valtuutettua. Näissä vaaleissa liitoskuntien ehdokkaat eivät ole erityisesti erottuneet kantakaupungin ehdokkaista eli kuntaliitos on ilmeisesti sulateltu loppuun. Se ei enää näy ennalta sovittuina mandaatteina tulevassa luottamuspaikkojen jaossakaan.