Pääkirjoitukset

Tunnelma hallituksen sisällä kiristyy

Hallituksen keskeisin tavoite, valtionvelan osuuden kääntäminen laskuun kansantuotteesta, karkaa yhä kauemmas.

Samalla kun tavoite karkaa, etääntyvät päähallituspuolueet kokoomus ja SDP toisistaan. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää valtion velkaantumisvauhtia tolkuttomana.

Siinä hän on aivan oikeassa. Valtion velka nousee ensi vuonna jo lähelle sataa miljardia euroa ja ylittää seuraavana vuonna EU:n vakaus- ja kasvusopimuksessa määritellyn ylärajan, 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Puheillaan Katainen kyseenalaistaa valtiovarainministeriön päätökset velan kasvusta, vaikka hän on pääministerinä ne itse hyväksynyt.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) käytti kovaa kieltä siitä, että yhteisesti tehtyjä päätöksiä kyseenalaistetaan, vaikka niitä pitäisi yhdessä rintamassa puolustaa.

Urpilainen viittasi muun muassa kehysriihessä tehtyihin veroratkaisuihin. Hän on joutunut puhumaan parhain päin demareille vaikeaa yhteisöverokannan laskua 4,5 prosenttiyksiköllä. Vastavuoroisesti hän olisi odottanut saavansa tukea puheilleen täsmäelvytyksestä, eikä arvostelua, jota muun muassa kokoomusministeri Jan Vapaavuori on elvytyspuheista esittänyt.

Päähallituspuolueiden epäsopu ja toistensa ohi puhuminen kertovat hädästä, jota hupenevat kannatusluvut teettävät. Puheenjohtajat kyllä muistuttavat kauniisti siitä, miten pitää kuunnella kansalta tulevaa palautetta, mennä peilin eteen, terävöittää omaa tekemistä, parantaa viestintää jne.

Käytännössä toimitaan juuri päinvastoin. Omien tekemisten ruodinta jää pahasti hallituskumppanin mollaamisen varjoon. Samalla lykätään ikäviä päätöksiä tuonnemmaksi. Ikään kuin aika parantaisi, eikä pahentaisi tilannetta, niin kuin todellisuudessa tapahtuu.

Jotain heikosta päätöksentekokyvystä kertoo jo lähtöasetelma. Tosiasioita ei haluta tunnustaa, vaan eletään valtiovarainministeriön antaminen vanhojen ennusteiden varassa, vaikka totuus tiedetään paljon ennusteita synkemmäksi.

Samaan linjaan kuuluu sekin, että Urpilainen puhuu rakenneuudistusten välttämättömyydestä, mutta ei kerro, mitä nämä rakenneuudistukset pitävät sisällään.

Katainen taas jättää sanomatta sen, että jos velan kasvu on tolkutonta, pitää kuluja karsia.

Syksyn suurin haaste hallitukselle tulee palkkaratkaisusta. Sen pitäisi saada työmarkkinaosapuolet yhteiseen pöytään sopimaan maltillisesta palkkaratkaisusta, jolla palautettaisiin asteittain vientiteollisuuden menetettyä hintakilpailukykyä.

Ennusteet eivät lupaa hyvää. Mistä Katainen kykenee hankkimaan sellaisen auktoriteetin, jolla hän vaikuttaa työmarkkinaosapuoliin?

Nyt johtajuus ei riitä pitämään edes omia saati hallitusosapuolia ruodussa.

Paavo Lipponen kykeni aikoinaan patistamaan SAK:n neuvottelupöytään. Urpilainen voi vain toivoa, että näin käy.

Päivän lehti

30.5.2020