Pääkirjoitukset

Tuomiolla oli maan tapa

Muilla poliitikoilla ei ole varaa osoitella sormella kansanedustaja Antti Kaikkosta ja ex-kansanedustajaa Jukka Vihriälää, jotka saivat ehdolliset vankeustuomiot Nuorisosäätiön vaalirahoitusjupakasta.

Käräjäoikeuden tuomiot nyt sattuivat näille keskustapoliitikoille. Kyse on kuitenkin maan tavasta, jolla puolue- ja vaalirahoituksia on hoidettu vuosikymmenet.

Vihriälän ja Kaikkosen tuskan ymmärtää. He ovat toimineet niin kuin monet muut ennen heitä. Nyt vain tuli tälle kyseenalaiselle maan tavalle päätepiste. Enää ei yleishyödyllisten ja julkista tukea saavien säätiöiden rahoja voi erilaisten kiertoteitten kautta käyttää puolueiden ja heidän ehdokkaittensa kampanjoiden rahoittamiseen.

Vaikka tuomiot ovat tulleet vasta käräjäoikeudessa eikä tuomittujen tai syyttäjän jatkotoimista ole varmuutta, antaa käräjäoikeuden päätös selkeän signaalin puolueiden suuntaan: ennen oli ennen ja nyt on nyt.

Suomalainen puoluerahoitus on ollut kautta aikain pimeää puuhaa. 1960-luvulla rahaa tuli rajojen ulkopuolelta idästä ja lännestä. Pahimmillaan ulkomailta tuodut rahasalkut vaihtoivat omistajaa eduskunnan aulassa.

Vaikka media lopulta nosti puoluerahoitusepäselvyydet esiin, ei toimittajia voi vallan vahtikoirana olosta onnitella. Kesti pitkään, ennen kuin toimittajat heräsivät. Ja nukkuminen olisi voinut jatkua, ellei keskustan eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja Timo Kalli olisi lausunut nuo historiaan jäävät sanat suorassa televisiohaastattelussa. Hän totesi, ettei paljasta vaalirahoittajiaan, koska rahoittajien ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiä ei ole sanktioitu.

Siitä alkoi vuosia kestänyt pöhinä, jonka loppunäytökset käydään leivättömän pöydän ääressä.

Onko kaikki nyt sitten hyvin? Pöytätavat puolue- ja vaalirahoituksessa siistiytyvät ilman muuta. Sitä on kuitenkaan vaikea uskoa, että kaikesta tulisi läpinäkyvää ja julkisuuden kestävää.

Niin pitkään kuin rahaa tarvitaan vaalityöhön ja halukkaita puolueiden ulkopuolisia maksajia löytyy, löytyy myös uusia, ainakin moraalisesti arveluttavia keinoja.

Muutos on kuitenkin selkeä. Yhä enemmän ehdokkaat joutuvat maksamaan kampanjalaskunsa omasta pussista. Vuoden 2011 eduskuntavaalit antoivat esimakua. Monille ehdokkaille jäi kymppitonnien kampanjavelat hoidettavaksi.

Rahoituksen siirtyminen yhä enemmän ehdokkaan omalle kontolle vaikuttaa myös ehdolle asettumiseen. Työttömien, opiskelijoiden ja muuten pienituloisten ehdokkuus vaikeutuu ilman muuta.

Ongelma poistuisi, jos siirryttäisiin ns. pitkiin listoihin kuten Ruotsissa eli puolue asettaisi ehdokkaat listalle ja äänestäjät äänestäisivät puoluetta eikä yksittäistä ehdokasta.

Suomessa tällainen laskisi entisestään äänestysintoa, koska juuri politiikan henkilöityminen on pitänyt edes jotenkin siedettäviä äänestysprosentteja yllä.

Päivän lehti

6.4.2020