Pääkirjoitukset

Työpaikka opettaa, kun olosuhteet ovat kunnossa

Ammatilliseen koulutukseen puuhataan laajaa uudistusta, jolla opiskelijoita yritetään saada entistä lähemmäksi työelämään. Uudesta koulutussopimuksesta haetaan uutta keinoa tärkeään työssäoppimiseen, joka on tullut tutuksi kymmenille tuhansille opiskelijoille jo aikaisemmin.

Opiskelun suunta on oikea, sillä työpaikoilla on paras tietämys, mitä työnteko tosissaan edellyttää. Ongelmana vain on ollut, ettei hyviä harjoittelupaikkoja ole liikaa tarjolla eikä työpaikoilla ole aina aikaa paneutua oppijoihin.

Eri alojen välillä on myös suuria eroja. Autonkuljettajaksi oppii parhaiten ammattikuskin rinnalla ja ohjauksessa eikä metallimiehen hommaakaan opi yksistään koulun penkissä. Toisenlaisia alojakin on.

Työryhmä tarjoaa ammatillisen opetuksen reformiin koulutussopimusta, joka korvaisi sen vanhan tutuksi tulleen työssäoppimisjakson. Opiskelija viettäisi työpaikalla eripituisia jaksoja muutamasta viikosta jopa kuukausiin.

Sopimus ei myöskään rajoittuisi yhdelle ja samalle työpaikalle. Nyrkkisääntö olisi, että työssä opittaisiin entistä enemmän, parhaimmillaan opiskelija voisi suorittaa koko tutkinnon työpaikalla. Ääripää tuntuu ainakin näin alkuvaiheessa kaukaa haetulta, mutta kuvaa hyvin sitä että uudistuksessa on katto korkealla ja seinät leveällä.

Uudistukseen on haettu esimerkkiä mm. Keski-Euroopasta, jossa hyödynnetään myös meillä tuttua oppisopimuskoulutusta huomattavasti tehokkaammin.

Koulutussopimus on otettu myönteisesti vastaan, vaikka SAK on jo nähnyt siinä myös mörköjä. Esityksen mukaan yritykset voisivat maksaa harjoittelijoille ns. kannustusrahaa, vaikka muuten opiskelu työpaikalla olisi maksutonta. SAK on jo pelännyt, että esitys puuttuu työsuhteen perusasioihin ja harjoittelijoilla korvataan työntekijöitä. Pelko on turhanaikainen.

Koulutussopimus on tärkeä osa koulutuksen sisältöuudistusta. Se avaa mahdollisuuksia, mutta se vaatii paljon osapuolilta.

Työpaikalla oppiminen on opiskelijoille parhaimmillaan kuin rahan laittamista pankkiin. Oppilaitoksella taas on kova vastuu saada järjestelmä toimimaan. Työpaikoilla on puolestaan paneuduttava ohjaukseen ja siihen, että työ tosissaan opettaa tekijäänsä.

Päivän lehti

25.1.2020