Pääkirjoitukset

Työttömyys on taas pahenemassa

Työttömyys on jo jonkin aikaa kasvanut. Verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen, työttömien määrä on kasvanut lähes viidenneksellä. Kesäkuun työttömyysaste oli jo 9,2 prosenttia. Työtä vailla oli Tilastokeskuksen mukaan 258 000 suomalaista. Lukua kasvattavat myös keväällä ammattiinsa valmistuneet nuoret, jotka eivät heti ole onnistuneet löytämään työtä.

Ikävät uutiset muun muassa Oulusta, josta tuhatkunta it-alan osaajaa saa lopputilin, entisten noin 2 500 koulutetun lisäksi ei ole millään tavalla rohkaiseva ajankuva. Lähes näihin päiviin kauppa, joka elää kotimarkkinoiden kysynnän varassa on kyennyt pitämään työllisyyttä yllä. Uutiset ovat sieltäkin suunnalta huonoja, kauppa ei enää työllistä entiseen malliin.

Työttömyyden lajeista ikävintä on luonnollisesti nuorisotyöttömyys, mutta myös pitkäaikaistyöttömyys, joka vaivaa erityisesti kouluttamattomia ja jo ikääntyneitä työntekijöitä. Pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut Kanta-Hämeessä huolestuttavasti, vuodessa viidenneksen ja Päijät-Hämeessä vielä monta pykälää jyrkemmin. Koko maassa yli vuoden työttömänä olleita oli viime kuussa yli 87 000, jossa on kasvua neljännes.

Tukityöllistämiseen ja koulutuksen järjestämiseen kuntia ruoskii ns. sakkomaksu Kelalle. Pitkäaikaistyöttömät on syyttä suotta leimattu työhaluttomiksi. Pääasiassa kyse on tarjonnan puutteesta, töitä ei yksinkertaisesti ole, mutta ehkä myös turhautumisesta. Aktiivisesti työpaikkaa hakenut, mutta yhtä monta kertaa torjutuksi tullut etenkin ikääntynyt työtön antaa periksi, eikä jatka toivottoman tuntuista etsiskelyä.

Kuntaliiton toimintakykymittarin mukaan neljällä viidestä kuntien työllisyyspalvelujen asiakkaista on korkea motivaatio työllistyä. Palkkatyö, uusi kouluttautuminen tai yrittäjyys ei kiinnostanut vastaajista 15 prosenttia.

Työttömyys ei ole oma valinta kuin poikkeustapauksissa, mikä pitää ottaa huomioon aktivointia ja työllistämiskeinoja kehitettäessä. Motivaatio putoaa väkisin, jos toistuvasti vetää vesiperän. Myönteistä on se, ettei motivaatio aivan heti kuitenkaan nujerru. Kaksi vuotta työttömänä olleet kokevat itsensä jopa työkykyisemmiksi kuin tuoreemmat tapaukset, kun pahin pettymys on hellittänyt.

Nopeat työllistämispalvelut tuottavat toki parhaan tuloksen, sillä työttömyys tuntuu jäytävän itsearvostusta, elämäniloa ja elinpiiriä. Tuloksellisuus vaatii myös työttömältä sitoutumista prosessiin ja toimeliaisuutta vaihtoehtojen valinnassa. Työllistämisessä tarvitaan myös suunnitelmallisuutta.

Tutkimus opastaa kunnallisia työllisyyspalveluita tukemaan ja vahvistamaan pitkäaikaistyöttömien sosiaalista kanssakäymistä, jotta matala mieli ei ala kuormittaa ja nakertaa toimintakykyä. Tukien lasku on masentava kannustin, joka pahimmillaan saattaa johtaa myös syrjäytymiseen.

Päivän lehti

25.9.2020

Fingerpori

comic