Pääkirjoitukset

Ulkopolitiikan johto on varmoissa käsissä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö näytti kaapin paikan ulkopolitiikan johtamisessa vaalikauden päättäjäisissä keskiviikkona Finlandia-talossa.

Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Marssijärjestys on hyvä tehdä selväksi juuri nyt, kun isojen puolueiden puheenjohtajien huomio alkaa välittömästi ensi maanantaina kääntyä tulevan hallituksen muodostamiseen.

Merkille pantavaa on myös se, että Sauli Niinistö on tyytyväinen kautensa alussa tulleisiin valtaoikeuksien muutoksiin. Presidentti ei jo aikaisempien uudistusten jäljiltä totuttuun tapaan sekaannu sisäpolitiikkaan, ja presidentin ja hallituksen mahdollisissa kiistoissa ratkaiseva sanavalta on eduskunnalla.

Kansalaistenkin on hyvä vaalipäivän alla muistaa, kenelle keskeisin valta Suomessa kuuluu: eduskunnalle.

Mitään järisyttävän uutta ei Niinistö sanonut, mutta se ei tarkoittanut missään nimessä mitäänsanomattomuutta. Omaan tapaansa presidentti jätti myös sopivasti arvailun varaan.

Presidentin keskeinen viesti oli sellainen, että suhteissa Venäjään ei pidä lähteä vähääkään vaarallisille vesille.

Paasikivimäiseen tapaan Niinistö sanoi päivänsä päättäville valtiopäiville, että suurvalta Venäjä pysyy naapurinamme, ja me pysymme Venäjän naapurina. Naapuruus on presidentin mukaan ”joka sään tosiseikka, josta on huolehdittava niillä tavoin kuin se on mahdollista”.

Suhteet Venäjään ovat presidentti Sauli Niinistön varmoissa käsissä.

Sauli Niinistö varoitti Venäjä-suhteiden tahallisesta rapauttamisesta, mutta hän varoi samalla osoittamasta sanojaan kenellekään yksittäiselle henkilölle tai edes taholle.

Pikemminkin Niinistö viittaa tulevaisuuteen, jossa kaikista muutoksista ja jopa Suomen mahdollisesta liittoutumisesta huolimatta suhteet Venäjään on otettava edelleen laajasti huomioon.

Ei voi tulkita, että moitteita olisi kohdistettu esimerkiksi puolustusministeri Carl Haglundille (r.), vaikka Niinistön aikaisemmin tulkittiinkin arvostelleen ministeriä tämän ja pohjoismaisten puolustusministereiden yhteiskirjoituksesta, josta Venäjän ulkoministeriö älähti. Tarkasti ottaen Niinistö Arabiemiraattien vierailullaan pelkästään huomautti, ettei Suomessa pidä hyppiä seinille Venäjän kaikkien reaktioiden jälkeen.

Päivän lehti

5.4.2020