Pääkirjoitukset

Uuden sairaalan hinta ei saa karata pilviin

Kanta-Hämeen uudesta sairaalasta päätettiin keskiviikkona yllättävän yksimielisesti.

Nyt tosin päätettiin vasta alustavasti sairaalan paikasta ja siitä, että suunnittelu voi alkaa todenteolla. Varsinaiset investointipäätökset tulevat myöhemmin.

Sairaanhoitopiirin yhtymävaltuusto on ilmeisesti tehnyt läksynsä, sillä julkisessa keskustelussa paljon esillä ollut vanhan sairaalan peruskorjaus ei saa lainkaan kannatusta.

Tuntuu oudolta, että alle 40-vuotias rakennus olisi korjauskelvoton. Ongelmana ei olekaan ainoastaan rakennuksen kunto, vaan sen vanhanaikaisuus.

Erikoissairaanhoito on uudistunut merkittävästi sitten vuoden 1979, kun nykyinen keskussairaala valmistui.

Enää ei tarvita pitkiä käytäviä ja satoja potilashuoneita niiden varsille. Vain kaikkein vakavimmissa tapauksissa sairaalassa vietetään viikkoja.

Monet operaatiot, jotka aikaisemmin vaativat sairaalapäiviä, tehdään nyt päiväkirurgiassa.

Nykyisen sairaalan kunnossapitoon on viime vuosina hassattu rahaa ilman pitkäjänteistä, kauaskantoista suunnitelmaa.

Ensiavun tilat valmistuivat vaille kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen on remontoitu miljoonilla muun muassa patologian osastoa sekä uudistettu keittiö- ja ruokailutilat.

Kymmenen vuotta sitten tuskin olisi saatu aikaan päätöstä kokonaan uuden sairaalan rakentamisesta, vaikka pitkän aikavälin investointisuunnitelma olisi ollutkin.

Tähän on turha jumiutua, koska useat selvitykset viittaavat siihen, että uusi sairaala kannattaa rakentaa.

Sen väitetään maksavan itsensä takaisin tehostuvana toimintana noin 15 vuodessa, mitä vanhan peruskorjaaminen ei tekisi ikinä. Julkisuudessa on välttämätöntä avata, mihin nämä luvut perustuvat.

Valinnanvapauden laajentuessa uusi, täysin moderni ja nykyistä kompaktimpi sairaala on myös kilpailuvaltti.

Jyväskylään suunnitellun uuden keskussairaalan kustannukset ovat tuplaantuneet jo ennen kuin rakennustyö on alkanut. Kanta-Hämeellä ei ole sellaiseen varaa. Kulukurin on pidettävä.

Nykyisen keskussairaalan laitehankintoihin liittyi iso lahjusskandaali. Uuden sairaalan valmistelun pitää olla niin avointa, ettei tällaista pääse tapahtumaan.