Pääkirjoitukset

Uudestaan ja uudestaan

 

Hämeenlinnan kaupungin kiinteistöjen ongelmat saivat uuden lisän, kun epäilyt Jukolan päiväkodin tilojen sisäilman vaikutuksista ihmisten oireiluun tulivat julkisuuteen. Luvassa on pikakorjausta, kunnon remontti siirtyy ainakin parilla vuodella eteenpäin.
 
Jukolan tapauksessa selvityksiä on tehty jo useampia, mutta selvien syiden löytyminen talossa toimivien ihmisten oireiluun on jäänyt epäselviksi. Nyt tiedetään jo enemmän.
 
Jukola on nyt akuutti tapaus, mutta ei suinkaan ainoa kaupunkikonsernissa. Sekin lienee jo takuuvarmaa, että kohta pulpahtaa esiin joku toinen kiinteistömassa, joka on käyttäjilleen epäterveellinen. Korjausvelka kasvaa.
 
Se, miksi tähän on tultu, ei ole suinkaan yksin kaupungin vika. Samoja ongelmia löytyy kenen tahansa omistamista kiinteistöistä. Ongelma on valtakunnallinen.
 
On järkyttävää, että rakennusalan koulutus, rakennussuunnittelu, itse rakentaminen ja rakennusvalvonta ovat olleet vuosikymmeniä sillä tasolla, että tällaisia home- ja kosteuspommeja räjähtelee uudelleen ja uudelleen valtakunnan joka kolkalla.
 
Oululainen arkkitehtuurin professori Jouni Koiso-Kanttila ihmetteli taannoin julkisuudessa sitä, etteivät rakentajat suojaa rakennusvaiheessa keskeneräisiä rakenteita edes sateelta. 
 
Samaan aikaan vireillä on vaatimus entistä tehokkaammin eristettyjen talojen rakentamisesta. ”Muovipussitalot” ovat professorin mielestä todellinen aikapommi, kun rakennusalan ammattilaiset eivät suhtaudu omiin tehtäviinsä kaikella vakavuudella. Välinpitämättömyys koskee kaikkia alan toimijoita koulutuksesta valvontaan saakka.
 
Tätä menoa korjausrakentamisessa riittää urakkaa kaikille halukkaille.