Pääkirjoitukset

Uudistukset sittenkin mahdollisia

Uudenlaisen eläkeratkaisun tarve on ollut kaikille suomalaispäättäjille ilmiselvä jo pitkään. Perimmäiset syyt löytyvät ihmisten kasvaneesta keskimääräisestä elinajanodotteesta ja toisaalta pienistä ikäluokista.

Osittain rahastoiva eläkemalli tarvitsee rahoittajansa myös tulevaisuudessa, minkä vuoksi todellista eläkkeelle siirtymisikää on hilattava keinolla millä hyvänsä ylöspäin.

Suurin piirtein tähän päättäjien yhteisymmärrys on sitten loppunutkin – ainakin ennen torstai-iltaa. Tuolloin työmarkkinajärjestöt Akavaa lukuun ottamatta pääsivät sovintoon ehdotuksesta uudeksi eläkeratkaisuksi. Sen suurin uudistus on vanhuuseläkkeen alarajan nostaminen 63 vuodesta 65 ikävuoteen.

Saavutettuihin etuihin puuttuminen ja rakenteelliset uudistukset ovat Suomessa osoittautuneet likimain mahdottomiksi toteuttaa siitäkin huolimatta, että taantuma jatkuu jatkumistaan ja julkisen talouden kestävyysvaje suorastaan huutaa ratkaisuja.

Nyt työmarkkinajärjestöt näyttivät, että Suomessa pystytään uudistumaan ja reagoimaan.

Eläkeuudistuksen suunnittelua ja luomista jarruttavat aina kysymykset oikeudenmukaisuudesta ja tasapuolisuudesta eri ammattiryhmien kesken. Kun kyse on tämän lisäksi vielä sukupolvien välisestä solidaarisuudesta, kompromisseihin on hankala taipua.

Tuore eläkesopu sai aivan aiheesta runsaasti kiitosta. Pääministeri Aleksander Stubb (kok.) luonnehti ratkaisua kuluvan syksyn parhaaksi talousuutiseksi, eläkeyhtiö Ilmarisen Jaakko Kiander kuvasi sopua pikemminkin lihavaksi kuin laihaksi.

Tälläkin kerralla työmarkkinajärjestöjen neuvotteluratkaisu sai kiitosten rinnalla kritiikkiä – nyt lähinnä pitkälle koulutetuilta. Esimerkiksi Ekonomiliitto lyttäsi ratkaisun melko jyrkin sanakääntein.

Mitenkään ongelmaton ei tuore eläkeuudistus tietysti ole. Työuran loppupään korotettujen karttumien poistaminen ei välttämättä tee hyvää työurien pidentämistavoitteille.

Voikin hyvin olla, että eläkeuudistukseen lisätään vielä taloudellisia porkkanoita seuraavan vuosikymmenen aikana – kunhan ensin nähdään, millä tavalla uudistus ohjaa ihmisten valintoja käytännön elämässä.

Vaikka eläkeuudistus ei kestävyysvajeongelmiamme ratkaisekaan, se on tärkeä viesti markkinoille. Kun on tiukka paikka, Suomessa pystytään sopimaan.

Kokonaan toinen kysymys on, millä tavoin yhteiskunta voisi tukea sitä, että ihmisten työurat jatkuisivat mahdollisimman pitkään hankalissakin taloustilanteissa. Kokonaisedun ja hiljaisen tiedon näkökulmasta lähellä eläkeikää olevat työntekijät ovat yrityksille arvokkaita, mutta käytäntö ja ylevät periaatteet eivät useinkaan kohtaa.

Ja kaikki tietävät, kuinka vaikeaa esimerkiksi 57-vuotiaan on työllistyä uudelleen. Tähän ongelmaan tarvittaisiin uusia avauksia valtiolta.