Pääkirjoitukset

Uusi malli pelastaisi hallituksen kasvot

Kuntauudistus sai tällä viikolla uuden käänteen. Tällä kertaa avaus tuli Helsingin sijaan Tampereelta, jossa seutuselvitysmies Rauno Saari esitti seudulle täysin uudenlaista, kaksiportaista hallintomallia.

Saaren visioimassa seutukaupunkimallissa Tampereen seudun kahdeksan kuntaa muodostaisivat hallinnollisesti yhden kaupungin, joka puolestaan jakautuisi peräti 13 palvelukunnaksi.

Useimmat nykyiset organisaatiot koottaisiin yhteen ja työntekijät jakautuisivat kaupungin ja palvelukuntien välillä tehtävien mukaan.

Palvelukuntiin jäisi joitakin yhdessä sovittuja tehtäviä, kun taas osasta vastaisi suuri seutukaupunki. Esimerkiksi maankäytön linjauksista päättäminen ja isot infrahankkeet kuuluisivat seutukaupungille, kun taas esimerkiksi päiväkodit, koulut ja mahdollisesti myös vanhainkodit voisivat jäädä palvelukuntien vastuulle.

Terveydenhuollon kokonaisuus kytkeytyy tekeillä olevaan sote-järjestämislakiin. Helposti voi arvata, että ainakin erikoissairaanhoitotaso kuuluisi seutukaupungin toimivaltaan, luultavasti myös terveyskeskukset.

Myös verotus jäänee seutukaupungille, vaikka Saari onkin väläytellyt myös mahdollisia palvelukuntakohtaisia veroprosentteja.

Suunnitelman voisi kuvitella olevan monien paikallispoliitikkojen mieleen, sillä kaupungin lisäksi myös palvelukunnilla olisi omat valtuustonsa. Näin ollen luottamustehtäviä riittäisi jatkossa myös pienten kuntien nykypoliitikoille.

Erilaisuudestaan huolimatta Saaren esitys tarjoaa myös maan hallitukselle keinon säilyttää kasvonsa kuntarakenneuudistuksen toteuttajana. Jos kunnat tarttuvat täkyyn, hallitus voi sanoa tehneensä sentään jotain.

Muussa tapauksessahan kuntauudistus näyttää kuihtuvan kokoon, jos ja kun pakkoa ei seuraavassa, todennäköisesti keskustavetoisessa hallituksessa tulla käyttämään.

Hallituspuolueiden mieleen mallissa on se, että se vähentäisi nykyisten kehyskuntien kermankuorintaa, kun hyödyt jakautuisivat nykyistä tasaisemmin. Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) suhtautuikin tuoreeltaan positiivisesti uuteen avaukseen.

Saaren malli kelvannee myös keskustalle, koska se muistuttaa suuresti puolueen aikanaan ajamaa maakuntamallia.

Jos Tampereen seudun kunnat innostuvat ajatuksesta ja se hyväksytään myös valtakunnallisesti, on mielenkiintoista seurata, saako se aikaan lumipalloefektin myös muilla riitaisilla kaupunkiseuduilla.

Malli voisi ratkaista myös Hämeenlinnan seudun kinkkisen tilanteen, koska Hattula ja Janakkala eivät ole ainakaan tätä aiemmin vastustaneet seutuhallintoa. Yhteinen seutukaupunki kiinnostanee kehyskuntia esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon isäntäkuntamallia enemmän, koska näin ne pääsisivät paremmin vaikuttamaan asioihin.

Samalla kunnat voisivat pitää kiinni itsenäisyysjulistuksistaan, sillä monet tehtävät sekä kuntien nimet säilyisivät omissa käsissä.

Päivän lehti

5.6.2020