Pääkirjoitukset

Vaalit painavat päälle turhan aikaisin

Eduskunnan syysistuntokausi alkoi tiistaina pääministeri Alexander Stubbin (kok.) Ukrainan tilannetta koskeneella ilmoituksella.

Keskellä Eurooppaa käytävät sotatoimet ovat karu tausta politiikan syksylle.

Maan talous- ja työllisyystilanteessa ei ole hurraamista, ja läpeensä kaikki korjausliikkeet ovat kesken.

Kiristynyt kansainvälinen tilanne lisää arvaamattomasti pääministerinkin paineita.

Pääministeri ja hallitus joutuvat olemaan poliittisessa vastuussa myös sellaisissa asioissa, joihin oma todellinen vaikutusvalta on hyvin rajallinen. Pääministeri joutuu toimimaan muun muassa EU:n Venäjää vastaan nostamien pakotteiden takuumiehenä.

Ensi kevään eduskuntavaaleja edeltävät kuukaudet ovat tulikoe tuoreelle pääministerille, jonka johtaman hallituksen on saatava eduskunnassa läpi poikkeuksellisen pitkä asialista. Vaalikauden lopulle ajoittuu peräti 250 lakiesitystä.

Takertuminen lillukanvarsiin ja politikointi epäolennaisuuksilla on aina vaarana vaalien lähestyessä. Mikään kansalaisten huoli ei ole niin vähäpätöinen, ettei poliitikkojen pitäisi sitä kuunnella, mutta tällä kertaa on jopa pakko keskittyä olennaiseen.

Sosiaali- ja terveysuudistus on saatava lopultakin todelliseen toteutukseen. Vielä pahemmin palasina odottaa aikaa parempaa kuntarakenneuudistus.

Lisäksi poliitikkojen eteen tulee liuta yksittäisiä asioita ydinvoimasta sukupuolineutraaliin avioliittolakiin.

Fennovoiman ydinvoimaluvan mahdollisen hallituskäsittelyn on arvioitu nousevan jopa poliittisen syksyn käännekohdaksi. Venäläisosuutta hankkeessa ei voida ohittaa olankohautuksella. Vihreiden asema hallituksessa joutuu takuuvarmasti vaakalaudalle. Pelkästään ajoituksesta ei ole kysymys, mutta vaalit painavat kerta kaikkiaan liikaa päälle. Lähtö hallituksesta on jo lähellä.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) vertasi Suomenmaan haastattelussa loppuaan lähestyvää vaalikautta 3 000 metrin estejuoksuun, jossa esteet ovat olleet normaalia tiuhemmassa.

Vaalikausi on kiistatta ollut vaikea. Sitä eivät ole helpottaneet päähallituspuolueiden henkilövaihdokset. SDP:n tapauksessa vaihdoksen syynä oli puolueen kannatuskriisi.

Juuri eduskunnan syysistuntokauden alla julkaistun mielipidetiedustelun mukaan keskusta on noussut niukasti kokoomuksen ohi suurimmaksi puolueeksi. SDP:n kannatus on puolestaan ohittanut pohjalukemansa.

Valtiovarainministeri ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne saattoi nyt ensimmäistä kertaa edes vähän myhäillä kannatusmittausta kommentoidessaan.

Jopa pääministeri Alexander Stubb on toivonut, että SDP:n kannatus kääntyisi nousuun. Se helpottaisi hallituksen asemaa.

Keskusta ja Perussuomalaiset eivät jätä kiveäkään kääntämättä vaalien lähestyessä. Silti on enemmän kuin toivottavaa, että vaalikuume ei nouse liian aikaisin ja myös yhteisvastuuta löytyy.