Pääkirjoitukset

Vahva veturi on kaikille maakunnille tarpeen

Asukasluvun ja työpaikkojen lisäämiseksi pitää tehdä yhteistyötä yli kuntarajojen.
Vaakunailves harmaantuu kovaa vauhtia Hämeenlinnan Raatihuoneen kulmalla. Sama koskee maakunnan väestöä. Kuvaaja: Esko Tuovinen

Päijät-Hämeessä on huomattu, että maakunnan keskuskaupungin tulee olla vahva. Tässä asiassa Kanta-Häme kipuilee yhä.

Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen (ESS 27.2.) sanoo suoraan, että maakunnan menestys on Lahden onnistumisesta kiinni. Kun maakunnan keskuskaupungilla menee hyvin, se säteilee yleensä myös naapureihin ja koko maakuntaan.

Päijät-Hämettä piinaavat samat ongelmat kuin Kanta-Hämettä. Juuri nyt vaikuttaa siltä, ettei asukasluku käänny merkittävään kasvuun millään.

Myös Päijät-Häme on kärsinyt naapurikateudesta ja siitä, että yhteistyöhankkeissa osa päättäjistä arvelee Lahden vievän tuhkatkin pesästä.

Osin naapurimaakunnan tilanne muistuttaa Kanta-Hämettä. Kaupunkejakin on kolme. Tosin harva muistaa, että Lahden ja Heinolan ohella myös Orimattila on kaupunki.

Naapurimaakunnassa ei tosin ole niin vahvaa jakoa kaupunkiseutuihin kuin Kanta-Hämeessä.

Jotain vinkkiä naapurista voi silti ottaa. Kanta-Hämeessä osa poliitikoista yhä viljelee ajatusta, että maakunnan suurinta kaupunkia sopii aina epäillä. Samalla kuitenkin kaipaillaan maakunnalle veturia.

Tällä viikolla julkaistut tammikuun väestötilastot olivat jälleen ikävää luettavaa. Väkiluku on noussut vain Hattulassa ja Janakkalassa.

Nettomuutto maakuntaan on sentään plussalla, sekin Hämeenlinnan seudun ansiosta. Järjestään kaikissa Kanta-Hämeen kunnissa kuolleiden määrä ylittää reilusti syntyneiden luvun.

Ei maakunnan kunnilla voi mennä hyvin, jos ei asukasluvun ja työpaikkojen lisäämiseksi tehdä yhteistyötä kaikilla tasoilla. Yhteisyörakenteita on takavuosina suorastaan purettu mm. elinkeinojen edistämisessä.

On vanhakantaista ajatella, että naapurikuntaan tuleva yritys on jotain meiltä pois. Kun työtekijä valitsee asuinpaikkaansa, kuntarajoilla ei yleensä ole merkitystä. Raja ei estä työssäkäyntiä naapurikunnassa ja verot maksetaan asuinkuntaan.

Sujuva yhteistyö niin paikallisella, maakunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla vahvistaa maakunnan keskuskaupunkia, mutta nostaa myös koko maakuntaa.