Pääkirjoitukset

Vaiettu perheväkivalta on otettava puheeksi

Perheväkivalta on liian kauan jäänyt piileksimään neljän seinän sisälle. Vaiettu ongelma pitää ottaa puheeksi.
Suomi on lähisuhdeväkivaltatilastojen valossa EU:n vaarallisimpia maita naisille. Kuva: Esko Tuovinen
Suomi on lähisuhdeväkivaltatilastojen valossa EU:n vaarallisimpia maita naisille. Kuva: Esko Tuovinen

Tilastokeskuksen tiedot perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ovat kylmääviä. Viranomaiset saivat viime vuonna tietoonsa 9 900 perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhria. Määrä on noussut edellisvuodesta. Uhreista joka viides oli toistuvan väkivallan uhri.

Vielä hyytävämpää on se, että iso osa perheväkivallasta ei edes päädy viranomaisten tietoon. Syynä voivat olla uhrien pelko, perusteeton häpeä, itsensä turha syyllistäminen ja ylenmääräinen yritys ymmärtää uhkaajaansa.

Lähisuhdeväkivalta ei katso sukupuolta eikä ikää, vaikkakin kaikista epäillyistä miehiä oli lähes 78 prosenttia.

Aikuisista uhreista naisia oli kolme neljästä. Valtaosa elää tai on elänyt pahoinpitelijänsä tai uhkaajansa kanssa parisuhteessa.

Kaikista uhreista alaikäisiä oli joka neljäs. Vanhempien lapsiinsa kohdistama tilastoitu perhe- ja lähisuhdeväkivalta on lisääntynyt.

Tilastoissa on myös tapauksia, joissa aikuinen lapsi uhkaa väkivallalla omaa vanhempaansa.

Vuoden 2011 lainmuutoksen myötä alaikäiseen tai läheiseen kohdistetut lievät pahoinpitelyt tulivat sentään virallisen syytteen alaisiksi.

Lisäksi neljä vuotta sitten lastensuojelulain muutos laajensi ilmoitusvelvollisuutta tilanteissa, joissa on syytä epäillä lapsen henkeen tai terveyteen kohdistunutta rikosta.

Vaikka perhe- ja lähisuhdeväkivallassa on tapahtunut joltain osin myönteistäkin kehitystä, kokonaiskuva on synkkä.

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on piilorikollisuutta, johon täytyy puuttua.

Hyvää työtä tekee Ensi- ja turvakotien liitto. Sen ylläpitämissä 17 turvakodissa ja avopalveluissa autetaan vuosittain noin 6 000 ihmistä eri puolilla Suomea.

Onneksi entistä useampi uhri rohkenee toimimaan ja pyytämään apua. Läheisten ja naapurien pitää myös uskaltautua ottamaan epäilyksensä väkivallasta puheeksi.

Perheväkivaltaa ei pidä ajatella vain asianomistajarikoksena.

Kaikkien, myös viranomaisten asenteiden on muututtava, jotta ongelmaan päästään käsiksi ajoissa.