Pääkirjoitukset

Vakuutuslääkärin oudohko ero

Vakuutusoikeuden ylilääkärille Eero Hyväriselle korkeimman oikeuden presidentin Pauliine Koskelon arvostelu oli liikaa. Hyvärinen jättää tehtävänsä ja perustelee ratkaisuaan Helsingin Sanomissa.

Vakuutusoikeiden päätösten lääketieteellisestä valmistelusta vastaava ylilääkäri pitää KKO:n presidentin arvostelua kohtuuttomana, poikkeuksellisena ja yllättävänä.

Erityisesti Hyvärinen suivaantui siitä, että Koskelo otti ”itsenäisen oikeuslaitoksen” toimintaan kantaa sanomalehdessä.

Vakuutusoikeuden johtaja, ylituomari Juha Pystynen kiirehtii korostamaan, ettei Hyvärisen lähtö todista KKO:n presidentin arvostelua oikeaksi.

Arvostelija ja nyt itse arvostelun kohteeksi joutunut Koskelo pitää Hyvärisen lähtöä vakuutusoikeudesta ylireagointina. Vakuutusoikeuden toiminta ei ole yleisesti huonoa, hän muistuttaa.

Ylilääkäri Eero Hyväristä ei ainakaan voi moittia nopeudesta. Hän nukkui usean yön yli ennen kuin päätti erota.

Aikaa kypsyttelyyn kului itse asiassa merkillisen kauan, peräti parisen kuukautta, sillä Koskelo oli äänessä jo kesäkuun puolivälissä.

Hyvärinen itse nimeää eronsa syyksi pelkästään arvostelun. Perusteita on epäillä takaa löytyvän muitakin syitä.

KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on yhteiskunnallinen keskustelija, joka esiintyy julkisuudessa kuitenkin hyvin harvoin. Kun hän astuu esiin, hänellä on painavaa asiaa. Esimerkistä käy vakuutusoikeuden ohella myös kannanotto pysäköinnin valvonnasta.

Koskelo tähdentää, että kysymys on ihmisten oikeusturvasta. Tähän ei ole paljon lisäämistä. Vakuutusoikeus tekee päätöksiä, joilla on kansalaisille erittäin painavia taloudellisia seuraamuksia.

Kun tilanne on tämä, vakuutusoikeuden ja sen johdon täytyy sietää julkista keskustelua. Eikä tässä kaikki: vakuutusoikeuden tulee vaikenemisen sijaan myös osallistua rakentavalla tavalla keskusteluun.

On vaikea ymmärtää, miksi Koskelo olisi halunnut muuten vain – ilman kestäviä perusteita – ottaa kantaa vakuutusoikeuden päätöksiin.

KKO on kumonnut vakuutusoikeuden päätöksiä. Mikä on liian paljon, se voi olla myös makuasia, mutta asialliselle julkiselle keskustelulle on aivan varmasti tilaa.

Koskelo erikseen huomauttaa, että vakuutusoikeuden ratkaisujen lääketieteellisissä perusteluissa on toivomisen varaa. Ylimalkaisuus ei koske ainoastaan vakuutusoikeutta. Se on suorastaan suomalainen hallintotapa, joka pitää pesää muun muassa Kelassa.

Lääketieteellisiin perusteisiin kohdistuu erityisiä vaatimuksia ja paineita, koska valitusportaat tekevät päätöksensä lähes poikkeuksetta asiakirjojen perusteella.

Valittajan oikeusturvalle on aivan keskeistä, että lääketieteelliset arviot on tarkasti perusteltu – ja myös kielellä, jota kantelija ymmärtää. Tässä asiassa Suomessa on vielä paljon korjattavaa, eikä ainoastaan vakuutusoikeudessa.