Pääkirjoitukset

Valinnanvapaus saa paljon kritiikkiä

Ei päivää ilman sotea. Parhaillaan sote-lainsäädännön pääpaketti on eduskunnan valiokuntakäsittelyssä.

Uudistuksen kiistanalaisin osa, valinnanvapaus, on edennyt lakiluonnoksen tasolle. Lausuntokierros luonnoksesta päättyy ensi viikolla.

Kunnat ja lukuisat muut tahot ovat viime päivinä pähkäilleet lausuntojaan. Erityisesti uudistuksen pikainen aikataulu, mutta myös monet muut yksityiskohdat ovat herättäneet kritiikkiä.

Oppositio teki tällä viikolla SDP:n johdolla välikysymyksen.

Valinnanvapauden pelätään muun muassa vievän kehitystä taaksepäin, kasvattavan eriarvoisuutta ja lisäävän kustannuksia.

Sen on arvosteltu pelaavan veroeuroja suurten yksityisten terveysalan yhtiöiden pussiin.

Sen myös uumoillaan pirstaloivan entisestään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita.

Useat asiantuntijat, professorit ja päivystävät dosentit, ovat ennustaneet valinnanvapauden pikaisen toteuttamisen johtavan koko järjestelmän kaaokseen.

Korkein hallinto-oikeus kritisoi omassa lausunnossaan sitä, että sosiaalipalvelujen integroiminen terveyspalveluihin on jäänyt varsin vähälle huomiolle.

Sehän oli yksi sote-uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista.

Palveluketjujen tulee toimia sujuvasti yli sektorirajojen esimerkiksi vanhustenhuollossa, mutta sama koskee vaikkapa mielenterveyspalveluita.

Sote-uudistuksessa on kyse massiivisesta muutoksesta. Se on suurin sitten peruskoulun tulon.

On ymmärrettävää, että muutos herättää pelkoja. Niin on aina. Nyt pitää kuitenkin katsoa eteenpäin sen sijaan, että tarraudutaan kouristuksenomaisesti vanhoihin rakenteisiin.

Maailma muuttuu yhä nopeammin. Väestö ikääntyy ja palvelujen tarve kasvaa. Kunnat eivät ainakaan nykykoossaan pysty kantamaan palveluista aiheutuvaa kulutaakkaa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) lupasi tällä viikolla Forssassa, että lausuntokierroksen palaute otetaan huomioon, kun lähiviikkoina laaditaan lakiesitystä.

Hän myös kiisti sen ajatuksen, että valinnanvapaus olisi vain yritys pelata verovaroja suurille yksityisille firmoille.

Lisäksi hän kannusti kääntämään katseen peräpeilistä kohti tulevaisuutta.

Päivän lehti

28.5.2020