Pääkirjoitukset

Valintana velkavankeus tai vuokravasallius

Suomea on pidetty omistusasumisen pyhänä maata. Nyt ennusmerkit vihjaavat uutta trendiä, kun nuorista ikäluokista yhä useampi asuu vuokra-asunnossa.
Vuokra- vai omistusasunto? Molemmissa on puolensa. Kysyntä luo tarjontaa ja välillä myös toisinpäin. Kuva: Lassi Puhtimäki
Vuokra- vai omistusasunto? Molemmissa on puolensa. Kysyntä luo tarjontaa ja välillä myös toisinpäin. Kuva: Lassi Puhtimäki

Omistusasuminen on Tilastokeskuksen mukaan vähentynyt kaikissa nuorissa ikäluokissa, mutta eritoten 30–34-vuotiaiden asuntokunnissa, joista enää alle puolet asuu omistusasunnossa. Vuokralla asuminen on yleistä myös pienituloisissa kotitalouksissa.

Yhä useampi nuori siirtää omistusasunnon hankintaa myöhäisemmäksi. Osakemuotoisen ensiasunnon ostajien ikä seurailee ensisynnyttäjien ikää.

Omistusasuminen jatkuu tosin edelleen vahvana, sillä kaikista asuntokunnista omistusasunnossa asui viime vuoden lopussa 63 prosenttia.

Vuokralla asuminen on nyt Suomessa yleisempää kuin kertaakaan sitten 1970-luvun.

Yhteiskunta on purkanut kannusteita omistusasumiseen vähentämällä asuntolainan korkojen verovähennysoikeutta. Kovia vuokria on pitänyt yllä asumistuki.

Vuokra-asuminen tosin jakaantuu maassa epätasaisesti. Kysyntää on kaupunkikeskuksissa, kun muualla maassa vuokra-asuntoyhtiöt etsivät ratkaisuja tyhjenevään asuntokantaan.

Osaltaan vuokra-asuntoyhtiöt tuskailevat Kanta-Hämeessäkin sellaisen asuntokannan kanssa, joka ei vuokralaisia houkuta.

Vuokralla asumisen valtakunnallinen suosio kertoo tarjonnasta ja kaupungistumiskehityksestä. Erityisesti opiskelijat etsivät pieniä vuokrakämppiä. Kysyntää ovat osaltaan luoneet asuntosijoittajat.

Samaan aikaan työmarkkinat ovat muuttuneet niin, että yhä harvempi on pitkään samassa työpaikassa. Vuokra-asuminen helpottaa muuttoa työpaikan perässä.

Ongelmissa ovatkin omakotiasujat, jotka menettävät muuttotappiopaikkakunnalla työnsä. Omakotitalo ei tahdo mennä kaupaksi, vaikka markkinahinta jää alhaiseksi.

Omistusasuminen tulee pitkällä aikaa vuokra-asumista halvemmaksi, mutta se vaatii sitoutumista isoon lainamäärään ja paikkakuntaan. Vuokra-asumista pidetään helppona ja riskittömänä.

Oma, kokonaan maksettu asunto merkitsee kuitenkin monelle eläkepäivien turvaa, yleensä kohtuukuluja ja varallisuuttakin. Pitkäaikaisella vuokra-asujalla, jolla ei ole sijoituksia, tilanne on toinen.