Pääkirjoitukset

Valonkajoa näkyvissä korpivaelluksen jälkeen

Vuosien korpivaelluksen jälkeen Kanta-Hämeessä on näkyvissä valonkajetta. Maakunnan väestökehitys kulkee oikeaan suuntaan, vaikka on vielä aavistuksen pakkasella.
Synkkä väestökehitys on kääntynyt maakunnassa valoisammaksi. Kuva: Anja Filppula = AF
Synkkä väestökehitys on kääntynyt maakunnassa valoisammaksi. Kuva: Anja Filppula = AF

Kanta-Häme kärsii monien muiden maakuntien tapaan luonnollisen väestökehityksen taantumisesta. Lapsia syntyy aina vähemmän, mutta kuolleita kertyy.

Odottavat katseet kohdistuvat syystä muuttoliikkeeseen.

Mitä kertoo tuorein fakta? Kuluvan vuoden aikana maakunnan asukasmäärä on sentään kasvanut maalis-, touko- ja heinäkuussa.

Maakunnan väkiluku oli heinäkuun lopussa hiukan alle 171 000.

Maakunnan asukasmäärä on vähentynyt vuoden alusta heinäkuun loppuun mennessä vain 39 henkilöllä. Sana ”vain” on perusteltu, koska 2016–2019 kokonaismuutos laskettiin sadoissa.

Kanta-Hämeen väestökehitys on ollut kaiken aikaa kiinni muuttovoitosta. Muuttovoitosta on ollut kiittäminen maakunnan lihavia vuosia 2000-luvulla. Kun muuttovoitto 2010-luvulla sakkasi, väestökehitys sukelsi. Pohjakosketus tapahtui 2018. Montusta on kiipeämistä.

Tulomuuttoa Kanta-Hämeeseen on ollut tämän vuoden tammi-heinäkuussa enemmän kuin kahdeksaan viime vuoteen.

Oman lisänsä muuttovoittoon tuo maakunnallinen nettomaahanmuutto.

Seutukunnista väkiluku kasvoi Hämeenlinnan ja Riihimäen seuduilla. Forssan seudullakin oli tammi-heinäkuussa muuttovoittoa 46 henkeä, mutta syntyneet ja kuolleet pudottivat lukeman 90 henkeä miinukselle.

Uskoa tulevaisuuteen luo se, että maakuntien välisessä muuttoliikkeessä lisää asukkaita ovat vuoden alusta saaneet ainoastaan Kanta-Häme, Pirkanmaa, Päijät-Häme, Uusimaa ja Varsinais-Suomi. Keskeinen sijainti on kelpo täky.

Pitää keskittyä alueen veto- ja pitovoimaan, kun keinot vaikuttaa syntyvyyteen ovat vähäiset.

Maltillinen väestönkasvu on parasta. Tuolloin hyöty ei sula uusien asukkaiden vaatimiin palveluinvestointeihin.

Maakunnan pitää aktiivisesti tavoitella omaa siivuaan eteläiseen Suomeen keskittyvästä muuttoliikkeestä.

Yhtä olennaista on huolehtia työpaikoista, niin nykyisistä kuin uusistakin.

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic