Pääkirjoitukset

Valtiovarainministeri sivuutti pöytätavat

Eduskunnan oppositiopuolueet jäivät lähes paitsioon, kun uusi valtiovarainministeri ja puoluejohtaja Antti Rinne (sd.) esitteli ehdotuksensa valtion ensi vuoden talousarvioiksi. Budjettikirjaluonnoksen ja sen ylimmän laatijan mollaamisesta pitivät tällä kerralla huolta hallituskumppanit, äänekkäimpinä ruotsalaiset ja kokoomus.

Niukasti SDP:n puheenjohtajuuden räväköillä puheillaan voittaneella Antti Rinteellä on ollut pakko lunastaa lupauksensa puolueen linjan terhakoitumisesta. Siihen pakottaa myös demarien laahaava kannatus, viimeviikkoinen mielipidemittaus antoi kaikkien aikojen huonoimmat lukemat. Niillä ei ole asiaa kevään hallitusneuvotteluihin.

Hallituskumppanien kritiikki Rinnettä kohtaan koskee talousarvioehdotukseen kirjattuja noin sadan miljoonan euron muutoksia, joista ei sovittu yhdessä kevään kehysriihessä. Pienimpiin eläkkeisiin valtiovarainministeri lisäisi kymmenen euroa kuukaudessa ja lapsiperheille suunnattu pieni verohelpotus lieventäisi jo sovittujen lapsilisien leikkauksen menetyksiä.

Kyse ei ole kovin suurista summista, kun niitä verrataan talousarvion loppusummaan, 53,4 miljardiin euroon. Kysymys on ensisijaisesti hallituksen omaksumista pöytätavoista, joiden mukaan hallituskumppanit pidetään kaiken aikaa ajan tasalla, missä kulloinkin mennään. Valtiovarainministerin 100 miljoonan euron sooloilu poikkeaa viiden, alkuun kuuden puolueen hallituksen työkulttuurista ja aiheuttaa jupinaa.

Synnitön yhteisen veneen keikuttamisessa ei ole Rinteen kovaäänisin arvostelija, puolustusministeri Carl Haglundkaan (r.). Hän herätti hallituksen, mutta myös opposition joukoissa hämmennystä lyttäämällä historiallisen, hallitus-oppositio-akselin murtaneen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen. Siinä ei Haglundin mielestä ollut oikein mitään kannattamisen arvoista ja vaikutti siltä, ettei hän oikein tiennyt, mihin sopimukseen on nimensä kirjoittanut.

Hallituskumppanien arvostelun voi ymmärtää myös niiden haluttomuudeksi asettua SDP:n vaalivankkureiden vetäjiksi. Miksi ne suosisivat yhden hallituspuolueen yrityksiä kerätä helppoja irtopisteitä myöntymällä nurkumatta valtiovarainministerin irtiottoihin? Kaikille puolueille on tärkeätä menestys ensi kevään eduskuntavaaleissa, joihin parhaillaan kaivetaan parhaita mahdollisia asemia. Tärkeä näytön paikka on koko hallituksen yhteinen budjettiriihi, josta on syytä tulla voittajana pihalle.

Kun hallitusta kesäkuussa täydennettiin, oli selvää, että sen avainpakoille, pää- ja valtiovarainministereiksi seuloutui poliittisesti nälkäiset miehet. Sekä demarijohtaja Rinne että pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb valittiin voittamaan vaalit ja huolehtimaan puolueidensa jatkopaikasta ensi keväänä muodostettavassa hallituksessa.

Tätä taustaa vasten hallituksen loppusuorasta on tulossa värikäs ja kiihkeä. Nyt nähty yhteenotto saattaa olla vasta kevyttä lämmittelyä verrattuna siihen, mitä on tulossa.