Pääkirjoitukset

Vanhuksista tuli pelinappuloita

Kiista vanhusten laitoshoidon henkilömitoituksesta jättää hiertymän päähallituspuolueiden kokoomuksen ja SDP:n väleihin. Mitä muuta jäi käteen?

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) vaati valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) poikkeuksellisen näyttävällä tuella lakiin sitovaa 0,7 hoitajan mitoitusta hoidettavaa vanhusta kohden. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) lakaisi budjettiriihessä asian maton alle. Poliittinen saippuakupla puhkesi, ja selvisi, että vanhukset olivat koko kesän vain poliittisina pelinappuloina.

Jyrän alle jääneille demareille tarjoiltiin mahdollisuus kevyeen käsienpesuun siirtämällä asia osittain tulevaisuuteen. Asetukseen liitetään mahdollisesti myöhemmin 0,5 hoitajan mitoitus, joka on valtakunnallinen suositus.

Luulisi, ettei kukaan kaipaa holhousyhteiskuntaa, mutta nyt saatiin muistutus, että käsitys on hyväuskoinen, ellei peräti hölmö: holhoukseen on yhä vain syvää kaipuuta.

Kuin torstaina päättyneen budjettiriihen sivujuonena hallitus päätti Suomen velkaantumisesta seitsemän lisämiljardin verran. Miksi siitä ei kohistu ja pidetty kokkapuheita ennen ja jälkeen?

Koko kesän jatkunut kiista henkilömitoituksesta oli rajusti ylimitoitettu ja hedelmätön. Se myös jätti kaiken aikaa sivuun asian varsinaisen pihvin: vanhustenhoidon laajan kokonaisuuden.

Käsiin paisuva hoitoala huutaa rahaa ja niin kunnilta kuin valtioltakin. Tarpeeseen on pystyttävä vastaamaan ja sen pitää tapahtua jotenkin muutoin kuin Guzenina-Richardsonin tapaan yksinkertaistaen. Pelkästään rahaa syytämällä ei ratkaisuja löydetä, vaan on uskallettava myös kyseenalaista ja uudistaa.

Kysymys on kuntien pääosin vanhuksilleen järjestämästä hoidosta ja hoivasta. Kuntien käsiä ei pidä sitoa kaavamaisiin lukuihin ja liiaksi sitoviin sääntöihin. Mitä vikaa on suosituksissa? Jos niitä ei noudateta ja puutteita ilmenee, ongelmat on käsiteltävä niiden syntysijoilla: palvelutaloissa ja hoitolaitoksissa, niin kunnallisissa kuin yksityisissäkin sekä tietenkin myös kotihoidon piirissä.

Kuntien on taattava vanhuksilleen inhimilliset olosuhteet. Hämeenlinnassa on paikattava valtion luvatulla lisärahalla huutavimpia puutteita. Asiantuntemus paikallisesta vanhustenhoidosta on täällä, ei missään ministeriössä.

Pyrkimyksenä on saada ihmiset elämään tasapainoista elämää mahdollisimman pitkään omissa kodeissaan. Sitähän me kaikki toivomme.

Vuorokauden ympäri hoitoa tarjoavat laitokset ovat valitettavan usein ihmiselämän päätepiste. Sielläkin asioiden on oltava hyvällä tolalla, mutta ei ongelmia yksin matematiikalla ratkaista, vaan lopulta usein inhimillisellä ymmärryksellä.

Mitoituskohussa hoitajat esitettiin lähinnä numeroina. Moni hoitaja tekee tänäänkin työtään sydämellään, ei sen takia, että jokin mitoitus on määrätty korkealla valtiollisella taholla.