Pääkirjoitukset

Veroparatiiseihin vaikea puuttua

Veroparatiisien toimintaan on haluttu puuttua pitkään. Tulokset ovat kuitenkin jääneet perin laihoiksi.

Valtiotieteen tohtori Sixten Korkman totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n olisi luota niin kova paine, että veroparatiiseista olisi pakko luopua.

Samainen lehti paljasti, että suomalaiset työeläkevakuutusyhtiöt ovat myös sijoittaneet varoja veroparatiiseissa toimiviin yhtiöihin. Kyse on miljardeista. Lainvastaista se ei ole, mutta ko. yhtiöiden toimintaperiaatteiden vastaista kylläkin.

Myös keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaati veroparatiisitoimintaa kuriin ja totesi, että yksin Euroopassa harmaan talouden takia jää verotuloja saamatta 1850 miljardia euroa. Jos tuo summa olisi verotuksen piirissä, ratkaisisi se Sipilän mukaan euroalueen velkakriisin.

Valtavista summista siis on kyse.

Eipä ihme ole, että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kiirehtii esitystä korkokikkailuun puuttumisesta. Erityisesti veroparatiisit antavat siihen mahdollisuuden. Systeemi toimii niin, että yhtiö voi Suomessa vähentää tuloistaan korkeat korkokulut ja veroparatiisissa toimiva emoyhtiö maksaa hyvin vähän tai ei lainkaan korkotuloistaan veroa.

Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuoren työryhmä ehdottaa, että vain 30 prosenttia koroista voisi vähentää. Laki koskisi myös Suomea, eikä vain rajojen yli menevää rahaliikennettä tytär- ja emoyhtiön välillä.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan rajoitus tulisi koskea vain ulkomaille suuntautuvaa rahaliikennettä.

Avaukset ovat kannatettavia, mutta perin vaikeasti toteutettavia, eikä Korkmanin esitys suinkaan ole ainutlaatuinen. Koko 2000-luvun veroparatiisien vastaisia ehdotuksia on heitetty ilmaan, ihan samoin kuin pankkisalaisuuden avaamista tapauksissa, joissa on syytä epäillä laitonta toimintaa, kuten veronkiertoa.

Muun muassa sveitsiläispakit ovat näyttäneet vihreää valoa pankkisalaisuuden murtamiseen, mutta ovat samalla ilmoittaneet, ettei veronkierto ole siihen riittävä syy.

Harmaan talouden kaikkinaisesta kitkemisestä esitetään tavan takaa painavia puheenvuoroja. Teot kuitenkin puuttuvat. Viime kädessä kyse on yhteisen poliittisen tahdon puutteesta.

Veroparatiiseissa toimivilla ja niihin sijoittavilla tahoilla on liian suuri taloudellinen valta.

Poliittisilla päättäjillä pitäisi olla globaali yksituumaisuus ongelman purkamiseen. Sellaista on kuitenkin vaikea synnyttää, koska niin monet intressit ajavat tällaisten avausten ohi. Raha ohjaa enemmän poliittista päätöksentekoa kuin poliittinen päätöksenteko rahaa.

Muutamat kansainväliset pankit ovat niin isoja ja niin paljon kytköksissä toisiinsa, etteivät valtiot voi enää päästää niitä kaatumaan. Eurokriisissäkin pönkitetään ennen kaikkea pankkien pystyssä pysymistä.