Pääkirjoitukset

Vienti sujuu ja sahoilla tehdään ennätyksiä

Metsäteollisuus investoi vauhdilla uusiin biotuotteisiin ja selluun, mutta perinteisimmilläkin tuotteilla pyyhkii taas paremmin.

Sahateollisuus on rikkomassa tänä vuonna kaikkien aikojen vientiennätyksen, joten puheet viennin ongelmista eivät suinkaan koske kaikkia aloja.

Metsäteollisuus oli viennin arvolla mitattuna maan suurin vientiala. Tuotanto on rakennemuutoksen jälkeen kunnossa ja raaka-aine saadaan suomalaismetsistä.

Yksistään sahateollisuuden vienti on kasvamassa tänä vuonna lähes 10 prosentilla. Samoihin lukuihin päästiin viimeksi 2000-luvun alussa.

Sahat ovat lisänneet tuotantoaan merkittävästi. Esimerkiksi Metsä Woodin Rengon saha (HäSa 11.10.) on yltämässä tuotantoennätykseen.

Suomalainen sahatavara on haluttua erityisesti Kaukoidässä. Viennin kokonaisvaikutusten arvo voi Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan nousta miljardiin euroon.

Vientimarkkinat ratkaisevat sahateollisuuden kannattavuuden. Tuotantoa voidaan nostaa nykyisilläkin sahoilla merkittävästi, jos kauppa vain käy ja puuta on sopivaan hintaan tarjolla.

Sahateollisuus on valmis ottamaan kopin hallituksen aikeista lisätä hakkuita 15 miljoonalla kuutiometrillä. Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite istuu tällä hetkellä hyvin markkinatilanteeseen.

Ongelmana vain on suomalaistuotteiden kilpailukyky, joka ei aina riitä maailmanmarkkinoilla. Lisäkapasiteetin markkinointi ei ole helppoa, sillä maailmalla riittää toimijoita.

Raaka-ainetta on tarjolla ja vienti vetää, mutta tuotanto ei ole sahoillakaan ongelmatonta. Luonnonvarakeskuksen selvitys nosti esiin energiapolitiikan, jota sahateollisuudessa pidetään jopa epäonnistuneena.

Sahateollisuuden käsiin jää runsaasti polttokelpoisia sivutuotteita, joilla ei ole riittävästi markkinoita kotimaassa. Puu ja kuori pitäisi teollisuuden mielestä saada samalle tasolle muiden uusiutuvien polttoaineiden kanssa.

Energiapolitiikkaa ja etenkin tukia tarkastellaan tällä hetkellä suurennuslasilla, mutta suuria muutoksia ja nopeita ratkaisuja ei näillä näkymin ole tulossa.