Kansanedustaja Pekka Haavisto valittiin lauantaina Helsingissä vihreiden puheenjohtajaksi.
Pääkirjoitukset

Vihreiden tulos voi olla upporikas tai rutiköyhä

Vihreät menetti puheenjohtajasekoilussaan uskottavuuttaan uudistavana ja ennen kaikkea uudistuvana poliittisena voimana. Puolueesta puuttuu poliittinen jälkikasvu.

Vihreiden puoluevaltuuskunta palautti suomalaisen politiikan totuttuun, tavanomaiseen päiväjärjestykseen.

Puolueen johtoon valittiin rutinoitunut ammattipoliitikko kansanedustaja Pekka Haavisto. Hänen historiansa puolueessa yltää ajoille, jolloin vihreät olivat vielä uusi ilmiö.

Hän on asiaosaamiseltaan ja myös tunnettuudeltaan ylivoimainen vihreä poliitikko. Siten hän on ennen kaikkea turvallinen valinta puolueelleen.

Haavisto on kuitenkin samalla mies menneisyydestä. Hän joutuu nyt keskittymään kotimaanpolitiikkaan.

Riittääkö siihen aitoa kiinnostusta? Sitä vaaditaan, jos tarkoitus on nostaa vihreät uuteen nousuun kohti vaaleja.

Kansainvälisillä painotuksilla ei voiteta eduskuntavaaleja.

Haavisto joutui enemmän tai vähemmän hätäratkaisuna vihreiden johtoon Ville Niinistön kieltäydyttyä.

Haavistolla on täydet mahdollisuudet johtaa vihreät hyvään vaalitulokseen, hallitusvastuuseen ja itsensä kenties unelmapaikalleen – ulkoministeriksi. Sellainen tulos olisi vihreille upporikas.

On kuitenkin myös toisenlainen rutiköyhä vaihtoehto. Sellainen on jääminen edelleen kannatuksessa selvästi suurten puolueiden jälkeen. Vihreille se olisi taantumista.

Kun puolueen kannatus on romahtanut yli viisi prosenttiyksikköä vuoden takaisista huippuluvuista, ei suunta voi olla enää kuin ylöspäin. Tämä voi kuitenkin jäädä pelkäksi vihreäksi toiveajatteluksi.

Vihreät menetti puheenjohtajasekoilussaan uskottavuuttaan uudistavana ja ennen kaikkea uudistuvana poliittisena voimana. Nuorekkaana esiintyvästä puolueesta puuttuu kovassa paikassa vakavasti otettava poliittinen jälkikasvu.

Pekka Haavisto muistetaan suomalaista arvomaailmaa ravistelleista vuoden 2012 presidentinvaaleista, mutta se tunnemyrskyjen siivittämä henkilövaali ei enää paina vaakakupissa.

Haavisto oli aikoinaan myös ensimmäinen vihreä ministeri. Sekin on kuitenkin mennyttä aikaa.

Kovassa julkisuuspelissä tarvitaan rutiinia ja taustajoukoilla laajaa asiantuntemusta tässä ja nyt. Niissä vihreät ovat edelleen – liian vihreitä.

Tuoreimpia artikkeleita