Pääkirjoitukset

Viisipäiväisestä jakelusta ei pidä käydä kauppaa

Lehtien ja postilähetysten jakelu käy Suomen maaseudulla raakaa pudotuspeliä. Kärsijinä ovat lehdet ja haja-asutusalueen asukkaat.
Hiljainen on Postin mukaan kylätie. Kuva: JS juhani salo

Ei hyvältä näytä. Kirjeiden lähettäminen on puolittunut 10 vuodessa. Painettujen sanomalehtien jakelu on muutaman vuosikymmenen aikana pahasti hiipunut.

Posti on syventänyt kierrettä korottamalla jakeluhintojaan.

Posti ehdottaa nyt valtion määräaikaista tukea jakelulle kilpailutuksen tai ostopalvelun kautta niille alueille, joille ei ole kaupallisesti toteutettua sanomalehtien varhaisjakelua. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) olisi Keskisuomaisen mukaan valmis tukea harkitsemaan.

Vaihtoehtoisesti sanomalehden tai digilehden tilaamista voisi tukea tilaushinnan verovähennyksellä.

Painetut sanomalehdet ja niiden tilaajat tarvitsevat joka tapauksessa edelleen postin viisipäiväistä jakelua.

Maaseutua ei voi jättää moniarvoisen tiedonvälityksen ulkopuolelle.

Sanomalehtien jakelun on toimittava koko maassa jokaisena päivänä.

Kannattaa muistaa, että Suomessa sanomalehtien jakelua tuettiin vielä vuoteen 1995 saakka. Suomi on tätä nykyä Euroopan ainoita maita, jossa valtio ei tue postin tai lehtien jakelua.

Lehdenkustantajat älähtivät viimeksi joulukuussa Postin jakeluhintojen tuntuvista korotuksista. Samalla Posti kampittaa kilpailijoita pitämällä oman mainosjakelunsa Postisen hinnat ennallaan.

Posti on toivonut lisäksi valtiolta postisääntelyn keventämisen jatkamista.

Ongelmien taustalla on Postin velvoitteiden ristiriita. Toisaalta Posti pyrkii tuottamaan markkinavetoisesti voittoa ja toisaalta tuottamaan kansalaisille lakisääteisiä, yhteiskunnallisesti välttämättömiä postipalveluluja.

Jakelujärjestelmä kaipaa kaikkiaan kokonaisuudistusta ja entistä vapaampaa kilpailua.

Kokonaisuutta ei pidä uhrata vain yhden valtionyhtiön edulle. Avainasioita ovat kustannustehokkuus ja palvelukyky.

Erilaisten jakeluiden tehostaminen sekä yhdistäminen turvaisi jatkossa viisipäiväisen jakelun volyymien yhä pienentyessä.

Järkevintä kaikkiaan olisi, jos päiväposti tulisi aamulla laatikkoon sanomalehden mukana.