Pääkirjoitukset

Yhteisvastuukeräys kuolevien tukena

Ihmisarvoinen kuolema ja saattohoito nousivat yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön viime sunnuntaina tasavallan presidentin Sauli Niinistön avaaman kirkon yhteisvastuukeräyksen myötä. Keräyksen tuotosta osa ohjataan eteläamerikkalaisen Guatemalan ihmisoikeuksien parantamiseen.

Yhteisvastuukeräyksen kotimaiseksi kohteeksi on tänä vuonna valittu saattohoito. Se ei varsinaisesti kuulu kirkon ydintoimintoihin monien muiden kuolemaan liittyvien palvelujen tapaan. Kirkon palvelijat toki valmistavat ihmisiä kuolemaan ja lohduttavat vainajan läheisiä. Seurakunnilla on kirkot ja kappelit sekä tarvittava henkilökunta siunaustilaisuuksien järjestämiseen. Suomen evankelisluterilaisen kirkon lakisääteiseksi tehtäväksi on määritelty hautaustoimi riippumatta vainajan uskontokunnasta tai kirkon jäsenyydestä.

Saattohoito on Suomessa edelleen harvojen kuolevien ulottuvilla, sillä varsinaisia saattohoitokoteja on koko maassa vain neljä: Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Hämeenlinnassa. Joidenkin terveyskeskusten vuodeosastoilla tai vanhusten hoitolaitoksissa on toki alan osaamista ja niiden myötä myös ammattitaitoista saattohoitoa.

Asiantuntijat arvioivat, että noin 15 000 kuolevaa ihmistä olisi vuosittain saattohoidon tarpeessa. Heistä valtaosa, noin 11 000 potilasta, sairastaa parantumatonta syöpää.

Saattohoito ei ole osa julkista terveydenhuoltoa, vaan neljää kotia ylläpidetään avustuksin ja lahjoitusvaroin. Koska toistaiseksi ei ole edes näköpiirissä, että kunnat tai niiden omistamat sairaanhoitopiirit ottaisivat sen osaksi peruspalveluitaan, on tärkeätä, että sitä tuetaan erilaisin keräyksin ja kampanjoin.

Niiden myötä hoitokotien epävarma taloustilanne tulee yleisesti tietoon ja paine niiden yleistymiseen kasvaa. Evankelisluterilainen kirkko ei aio ryhtyä saattohoitokotien ylläpitäjäksi, eikä jaa varoja nykyisten kotien toiminnan ylläpitämiseksi.

Yhteisvastuukeräyksen tuotto hyödyttää koko maata ja se ohjataan osin ammattihenkilöiden koulutukseen ja heidän tukemiseensa ja neuvontaan. Keräysvaroja suunnataan myös kuolevien potilaiden ja heidän omaistensa tarpeisiin.

Mitä saattohoitoon tulee, Hämeenlinnan seutu on Suomen oloissa etuoikeutetussa asemassa. Kun Koivikko-kodin rahoituksesta muutama vuosi sitten keskusteltiin siihen sävyyn, että sitä voidaan supistaa, paikkakunnalla nousi lähes kansanliikkeen veroinen tukikampanja. Sen myötä kerättiin monin tavoin ja vapaaehtoisvoimin rahaa pahoissa talousvaikeuksissa olleelle Koivikko-kodille. Niinpä kirkon yhteisvastuukeräyksen kotimaan kohde saa ainakin Hämeenlinnassa osakseen laajaa ymmärrystä, sillä kokemukset ovat hyviä.

Saattohoidon tarpeellisuutta ja sen ihmisarvoa loppuun saakka korostavaa vaikutusta tuskin kukaan asettaa kyseenalaiseksi. Sitä ei kuitenkaan kestävästi voida sälyttää yksinomaan vapaaehtoisten ja hyväntekeväisyyden varaan.

Yhteiskunnalliset paineet ammattitaitoisen saattohoidon liittämiseksi osaksi julkista terveydenhoitoa kasvavat ja odottavat taloustilanteen parantumista.

Päivän lehti

30.5.2020