Pääkirjoitukset

Yksilöt hurjastelevat, yhteisö kärsii

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suositteli jo toukokuussa, että jalkapallokannattajat eivät matkustaisi EM-kisoihin. Suositus kaikui kuuroille korville.
Kisaturistit ovat tuoneet Pietarista tuliaisina koronatartuntoja. Kuva: Anton Vaganov / POOL
Kisaturistit ovat tuoneet Pietarista tuliaisina koronatartuntoja. Kuva: Anton Vaganov / POOL

Kaikkia Pietariin matkustaneita kisaturisteja ei kuulemma voida tartuntatautilain perusteella määrätä suoraan karanteeniin, kertoi tartunta­tauti­lakiin perehtynyt sosiaali­oikeuden yliopiston­lehtori Pauli Rautiainen Itä-Suomen yliopistosta Helsingin Sanomille.

Karanteenimääräys on yksilöllinen, ja sen antaa kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntatautilääkäri lääketieteellisen arvionsa perusteella, kun taudin leviämisen vaara on ilmeinen.

Päätös karanteenista voidaan tehdä henkilölle, jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen koronavirustaudille.

Tällaista tämä nyt on, ja kaikkien ihmisten ja yritysten pitää ilmeisesti kärsiä se. Erikoislääkäri, kansanedustaja Aki Lindén (sd.) arvioi sunnuntaina, että Pietarin EM-turistien välinpitämättömyys kostautuu koko Suomelle.

Lindén uskoo, että koronatilanne pahenee, jolloin rajoituksia palautetaan ja matkailu Suomeen vähenee. Erikoislääkärin mukaan tartuntatautien koko historia on tätä samaa; yksilöt hurjastelevat ja yhteisö kärsii.

Myös pääministeri on ottanut asiaan kantaa. Sanna Marin (sd.) on huolissaan itärajan ylittäneiden turistien mukana tulleista tautitapauksista.

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote kertoi jo aiemmin, että Vaalimaan ja Nuijamaan raja-asemalla otetuista näytteistä on todettu 86 koronatartuntaa.

Tiistaista alkaen Vaalimaalla otetuissa testeissä on todettu 72 ja Nuijamaan rajanylityspisteellä 14 positiivista näytettä ihmisiltä eri puolilta Suomea.

Sunnuntaina pelkästään Helsingissä oli jo todettu pari sataa positiivista testitulosta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suositteli jo toukokuussa, että jalkapallokannattajat eivät matkustaisi EM-kisoihin. Suositus kaikui kuuroille korville: jopa johtajatasolla ja terveysturvallisuudesta vastaavien tahojen harkinta oli sen kaltaista, että peliin on päästävä.

Ikävä tulos oli helppo nähdä etukäteen. Pandemian aikana olisi edes jossain määrin kohtuullista, että tahot, jotka ohjeistavat sormi pystyssä muita, noudattaisivat omia ohjeitaan.

Menot