Pääkirjoitukset

Yrittäjä syö usein tulevaisuudestaan

 

Tässä ajassa hyvin harvan työpaikka on turvattu. Jos on onnistunut hankkimaan valtion tai kunnan palveluksesta pysyväisviran, on selvästi tukevammalla pohjalla kuin yksityisellä sektorilla.
 
 
Ja jos työpaikka sattuukin onnekkaasti olemaan pysyväisluonteinen, niin ainakaan työnkuva ei sitä ole.
 
Nykypäivää on myös se, että yhä useampi tekee entistä palkkatyötään yrittäjänä. Yrittäjyyteen kannustetaan kaikilla tasolla aina piirikunnallisista päättäjistä valtionpäämiehiin.
 
”Yrittäjyydessä on tulevaisuutemme!”
 
Tilastokeskuksen 2012 Työvoimatutkimuksen mukaan yksinyrittäjinä toimi yli 150 000 henkilöä, kun heitä kymmenen vuotta aikaisemmin oli runsaat 120 000.
 
Freelancer-verokirjalla paiski hommia viime vuonna noin 50 000 henkilöä. Freelanceria ei katsota edes yrittäjäksi. ”Friikku” on henkilö, joka touhuaa itsenäisesti useammalle toimeksiantajalle, mutta ei ole työsuhteessa.
 
Osassa ammateista yrittäjyydestä on syntynyt tekijälleen rahasampo, osa on alistettu lähes palkkaorjiksi. Kun valtakunnan poliittinen ilmapiiri suosii nyt lisääntyvää palvelujen ulkoistamista, on monen mielestä esimerkiksi terveys- ja hoivapalveluissa menossa verovarojen ulosmittaus.
 
Kyllä kansa maksaa. Mutta kenelle?
 
Monilla aloilla yritetään yrittäjän alkutaivalta tukea riihikuivasta rahasta alkaen. Väitetään esimerkiksi, että Nokialta lähteneet ovat päässeet yrittäjän taipaleella kovin helpolla rahoitukseen kiinni, kun Nokia on Bridge-ohjelmansa kautta heitä tukenut.
 
Kaikille tukieuroilla kasaan leivotuille yrityksille ei uskalla ennustaa loistavaa tulevaisuutta, osalta se tulevaisuus meni jo.
 
Toki olisi suotavaa, että yritys työllistää yrittäjän lisäksi myös muita. On kaikkien etu, että alkavien yritysten taivalta sopivasti pönkitetään. Veronmaksajia olisi enemmän.
 
Mutta toisaalta herää kysymys, onko yrittäjäksi patistaminen merkki huonosta kehityksestä, kun ihmiset eivät muuten työllisty. Kun ei saa palkkaa, on pakko yrittää. Siitä huolimatta viime vuoden uusien yritysten määrä jäi vähäisemmäksi kuin 2011.
 
Kaikista ei tunnetusti ole yrittäjäksi.
 
Fakta on myös se, että viiden vuoden jälkeen toiminnassa on enää puolet perustetuista yrityksistä. Nokia osuu kohdalle kerran vuosituhannessa, ehkäpä harvemmin.
 
Isoille yrityksille työn ulkoistamisessa on valtava etu se, ettei suomalainen itsensä työllistäjä saa yhdistää voimiaan vastaamassa asemassa toimivien kollegoidensa kanssa, ja sopia yhdessä vaikka vähimmäispalkkioista.
 
Yksittäiset yrittäjät on laitettu tappelemaan keskenään vähenevistä tehtävistä. Työntekijä ei siis saa rakentaa kartellille vastavoimaa.
 
Yrittäjän eläkemaksut ovat Suomessa 22,5–23,85 prosenttia yrittäjätulosta. Moni yksiyrittäjä pitää sitä niin kalliina, että määrittää yrittäjätulonsa minimiin. Ja syö samalla tulevaisuudestaan.
 
Toimintatapa kasvattaa tulevaisuuteen joukon eläkeläisiä, joilla on niin pieni eläke, että he tarvitsevat toimeentulotukea.
 
Ei siis ole myöskään ihme, jos meissä jokaisessa sisällä kehittyy ”heidihautala”. Pimeän pullon ohella ostetaan pimeää työtä.
 
Kuka tästä kokonaisuuden lopputuloksesta loppupelissä hyötyy?