Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kulttuurivieras-kolumni: Kirjailija antoi itselleen viisi tähteä – Somessa kirjallisuuskeskustelu menee oudoksi

Sosiaalinen media ajaa kirjailijoita osallistumaan omia teoksiaan koskevaan kirjallisuuskeskusteluun, mutta siinä on sudenkuoppansa, pohtii kirjailija Nelli Hietala.

Olipa kerran paikka, jossa ei ollut merkkiäkään kirjan kriisistä. Ihmemaa, jossa ei huolehdittu lasten lukemattomuudesta, äänikirjojen menekistä, kritiikkien vähenemisestä, myynnin monopolisoitumisesta, kustannusalan kaventumisesta tai palkintojen kasaantumisesta.

Tuossa rinnakkaistodellisuudessa kirjat olivat kauniita, lukijat innostuneita ja villasukat valittu kansipapereiden sävyä silmällä pitäen. Se oli näyteikkuna suoraan satuun. Satuun, joka sai toivomaan, että talvilomapäivät kirjapinon vierellä jatkuisivat loputtomiin.

Lukijan näkökulmasta Instagramin kirjagramsuomi on poukama, jonka suojista löytyy yhä ihmisiä, jotka rakastavat lukemista ja kertovat sen. Innostus tarttuu. Kirjaston uutuushyllyllä on helppo napata mukaan some-feedissä vilahdellut opus, arvelipa sen sopivan itselle tai perheenjäsenelle.

Somessa kirjailijakin voi olla pelkkä lukija. Omille teoksille on kuitenkin eduksi jos on myös kirjailija, joka kertoo julkaisuistaan. Kirjailijan näkökulmasta satumaa ei vain ole yhtä mutkaton paikka kuin lukijan. Masentavalta vastaanotolta välttyminen oli helpompaa, kun arvioita piti vielä etsiä lehtilukusaleista.

Kirjailijan ammattiin kuuluu kritiikinsietokyky. Mutta jos joku kirjoittaa someen innostuneen postauksen omasta teoksesta, kynnys rynnätä kiittämään on matalampi kuin sanomalehden palstalla.

Kun kiittää yhtä lukijaa, alkaa tuntea velvollisuutta kiittää toistakin. Pian huomaa miettivänsä, että samalla logiikalla pitäisi vastata myös siihen julkaisuun, jossa kirjaa pidetään yhdentekevänä. Loukkaantuuko lukija, jos kirjailija ei kommentoi?

Muistutan usein itseäni siitä, ettei kirja-arvioita tai -vinkkejä kirjoiteta kirjailijalle. Ne kirjoitetaan lukijalle, tuolle kärsimättömälle, kirjagramin hetteikössä saalistavalle olennolle.

Kirjallisuudentutkija Roland Barthes julisti tekijän kuolleeksi 1968. Tuolloin alettiin ajatella, että lukijalla on vapaus tulkita kirjaa niin kuin hän haluaa riippumatta siitä, mitä kirjailija on halunnut sanoa tai mihin hän on pyrkinyt.

Tapa, jolla some yhdistää lukijat ja tekijät, saa joskus epäilemään, että kirjailija on nousemassa kuolleista. Kun etsin Goodreads-palvelusta arvioita eräästä nuortenkirjasta, huomaan kirjailijan antaneen itse teokselleen viisi tähteä. On toki hienoa, jos tekijä seisoo sanojensa takana, mutta mieltyykö hänen mielipiteensä vain lukukokemukseksi muiden joukossa?

Löytöretkeilen itsekin kirjagramissa mieluiten lukijana. Kuten kirjoittamisessa, myös ihmemaan taiassa on kyse ennen kaikkea näkökulmasta. Kun malttaa pysytellä tarpeeksi pitkään vaiti, saattaa kauniiden kansien lisäksi nähdä vilahduksen yhä harvinaisemmiksi käyneistä, vilpittömistä kirjakeskusteluista.

Kirjoittaja on kirjailija, Hämeenlinna.