Maisteri Lindgrenin musiikkiluennot sekä Ehtoolehto-romaanisarja ovat minulle tuttuja ennestään. Minna Lindgrenin Kaukorakkaus– romaanin kantaesityksestä osasin odottaa paljon, mutta sain enemmän.
KP Toivonen ohjasi, Merja Larivaara dramatisoi, ammattitaitoiset näyttelijät, skenografia, valot ja varjot, puvut, teatterin lumo. Kaikki löytyy näyttämöltä, kun katsoo kuuntelevin silmin.
Kulttuurinnälkäinen täysi katsomo sai kokea Oikeaa Elävää Teatteria, mahdollisuuden hetkeksi unohtaa maailma teatterin ulkopuolella : on rakkautta, on iloa, on hyvyyttä, ehkä rauhaakin. On onnellinen loppu.
Kauko Koskinen on hyvä ihminen
Saisinko esitellä? Esittelen joka tapauksessa. ATK-johtaja Kauko Koskinen on hyvä ihminen, onnellinen suomalainen, tyytyväinen elämänsä järjestykseen kunnes Herra Alzheimer viettelee häneltä vaimon.
Omaishoitajan vastuu ei hellitä, vaikka tuntemattomaksi muuntuva kumppani viedään hoivakotiin. Huoltovastuu näyttää siirtyneen jossakin vaiheessa huolettomilta teiltään Kaukon talouteen liukuneeseen Poikaan ja Pojanpoikaan.
Vanhus näyttää suostuneen pyörittämään kolmen sukupolven taloutta. Hän kokkaa Pojanpojan virtuaalirakastetun reseptillä etnisin maustein korealaista keittoa jälkipolvelleen.
Kaukon arki muuttuu mahdottomaksi ilman älypuhelinta. Vastoin ympäristön luuloja 82-vuotias loikkaa digimaailmaan, kun hän löytää siihen tarpeeksi vahvan syyn.
Ihminen ei tule vanhaksi vaan valmiimmaksi
Vanheneminen on ihmiseksi kasvamista. Kun joutuu luopumaan turhasta, ei tule vanhaksi vaan valmiimmaksi. Kun omissa vanhuksissaan näkee vain elämätöntä elämää, on vika itsessä. Ihminen oppii toistamalla ympäristöään. Rakastaa osaa vain sillä rakkaudella, jolla itseä on rakastettu.
Kaukorakkaus näyttää, että yksinkin voi olla itseään paremmassa seurassa, jos on syy nousta aamuisin ylös elämään, Elämään!
Kaukorakkaus vakuuttaa, että on meillä muutakin kuin sodan uhka ja kulkutaudin varjo.
Kiitos Kaukorakkaudesta Hämeenlinnan teatteri! Iso iloinen kiitos!
Maija Paavilainen
Hämeenlinna